Happy Halloween ja niin edelleen.

Kieltämättä olen hieman katkera, kun en kutsua minkäänlaisiin halloween pirskeisiin tänä vuonna saanut. Ei sinäänsä, olisinhan voinut fiksusti järjestää ne myös itse, jos sellaiset kerran välttämättä haluaisin. No, nyt on kuitenkin jo liian myöhäistä. Olen kuitenkin suhteellisen innoissani tästä kurpitsajuhlasta, vaikka nyt en erityisemmin sitä pääsekkään viettämään. Tarkoituksena olisi kuitenkin yöllä tuijotella Manaajat televisiosta, Tomin kainalossa tietysti, ja ehkä myös jotain muuta hauskaa, mitä mieleen ikinä juolahtaakaan.

Oikeastaan nyt kun tarkemmin mietin, sanasta Halloween juolahtaa ensin mieleeni kurpitsa. Niin, olikohan tuo oikeastaan edes mikään yllätys. Sitten kun aletaan miettiä mitä muuta tuo sana mieleen tuo, jääkin aivoihin vain tyhjä aukko. Tai ainakin niin luulin ensin. Tuleehan sitä mieleen myös kynttilät, täysikuu, pimeät metsät, kummitukset, noidat ja vampyyrit, kauhuelokuvat jne. loputtomasti kaikkea karmivaa. Karmivaa ja kiehtovaa. En tiedä miksi, mutta olen jotenkin fanaattisen kiehtovasti kiintynyt kaikkee pelottavaan, karmivaan ja jäätävän jännittävään. Saa nähdä mitä nyt keksin.

Tänään olisi kuitenkin tarkoitus mennä myös elokuviin. Tomi haluaa välttämättä viedä minut katsomaan Max Paynen ja kun toinen niin nätisti lupasi maksaa leffaliput ja vielä popparit kaupanpäälle niin ei kai siinä muukaan sitten auta kuin istua se 1h 42min pimeässä salissa ja mäyssätä kaikkea mahdollista. Niin ja yrittää olla nukahtamatta. Heh, olenkohan nyt hieman liian kyyninen. Voihan se olla iha hyvä elokuva oikeasti. Ehkei arvosteluihin kannata uskoa. Vai mitä?

Olen lähiaikoina innostunut lukemaan monienkin muotibloggareiden blogeja ja tykästynyt niihin hyvinkin paljon. Sen takia olen miettinyt, että pitäisikö minunkin kirjoittaa blogiini edes jotain omasta tyylistäni jne.? Niin paljon kun olisi kysyttävää ja näytettävää. No, ehkä tällaisiakin postauksia vielä saadaan lukea. Jos niitä osaan kirjoittaa.

ainiin, joku oli sähköpostiini singauttanut tällaisen. Muistan lukeneeni tämä joskus aiemmin myös Nelliinan vaatehuoneessa, vai olikohan se samanlainen?

Millainen minä olen?

1. matkustaessani:

No, en ole mikään erityisen puhelias tyyppi, enemmänkin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, joka tykkää itsekseen tutkiskella läpi kaikki kaupungin nähtävyydet ja rantakojut. Rakastan myös öisiä kävelylenkkejä rannalla ja auringonottamista. Tykkään kyllä kiertää matkakohteen läpi mahdollisimman tarkkaan. Mutta en pingota. Loma on rentoutumista varten ja se tehdään, mitä ehditään ja jaksetaan.

2. kotona:

Useimmiten tylsistynyt. Oikeastaan aina, kun olen kotona rauhassa, istun koneella ja kirjoitan uutta postausta, luen seuraamiani blogeja ja metsästän kuvagallerioista huippuvalokuvaajia. Joskus kun innostun, saatan tarttua puikkoihin ja täräyttää esiin tunnissa uudet lapaset. Tämä kuitenkin on harvinaista. Loppujen lopuksi olen nykyään kotona hyvin vähän.

3. rakastuneena:

Positiivinen, hymyilevä, yli-iloinen, joka ei halua sanoa pahaa sanaa edes idiooteimmalle ihmiselle. Hyppelevä ja hyräilevä ADHD-tyyppi joka ei malta istua paikallaan, eli hyvinkin ärsyttävä.

4. romanttisena:

No tuota, en oikeastaan ole romanttinen laisinkaan. Se on täysin vieras sana. Vihaan kynttilä illallsisia tai ihania sydäntyynyjä ja nalleja. Tunnelmavalaistuksia, ruusunterälehtiä... En oikeastaan edes keksi mitään romanttista. Minulle riittää, kun saan nukkua Tomin kainalossa ja tehdä jotain hauskaa yhdessä.

5. huonoimmillasi:

Vihainen, kiukkuinen, kusipää, joka vittuilee kaikille kaikesta. Aukoo päätään 24/7 tai räjähtää pienimmästäkin asiasta. Kärsimätön, ehdottomasti kärsimätön. En malta odottaa hetkeäkään. Jos haluan, että Tomi tulee viereeni heti, niin siinä ei sitten auta mikään selittely, että teen tämän ensin loppuun. Sen on tapahduttava juuri silloin kun haluan tai muuten ei hyvää seuraa. Tiedän, että nämä piirteet ovat hyvin ärsyttäviä ja myöhemmin pyytelenkin anteeksi. Huonoimmalla hetkellä en kuitenkaan voi asialle mitään.

6. potiessasi huonoa omaatuntoa:

Poden huonoa omatuntoa oikeastaa aika harvoin. Miten sen nyt selittäisi. Mietin asioita niin tarkkaan, että harvoin teen asiaa, jota joudun katumaan myöhemmin. Jos niin joskus kuitenkin käy, yritän pyytää anteeksi jos on tarvetta, ja sen jälkeen vain unohtaa asian. Ei se jälkikäteen kuitenkaan enää auta, vaikka kuinka katuisi ja potisi huonoa omatuntoa.

7. intohimoisena:

Sekopäinen, kaikki muu unohtuu. Jos haluan jotain, oli se sitten mitä tahansa, en pysty ajattelemaan muuta tai keskittymään muuhun. Olen todella todella todella intohimoinen ihminen, moneenkin asiaan. Onko se sitten aina kuitenkaan hyvä asia?