Lahjoja lahjoja lahjoja!

Noniin, nyt on aika esitellä myös teille ihanat joululahjani, joista olen hyvinkin ylpeä ja kiitollinen. Suuret halit ja kiitokset vielä kaikille ihanille, jotka paketteja minulle kiikuttivat. Tänä vuonna en luojankiitos saanut mitään turhaa krääsää, sillä sitä todellakin on jo kaapit täynnä. Nämä joululahjat ovat kovinkin käytännöllisiä ja juuri niitä, mitä olen toivonutkin. Tässäpä kuvia joistain.

Sofialta eli rakkaalta ystävältäni sain ihana Taika-sarja mukin ja tuota sarjaa olenkin ajatellut kerätä. Nuo ovat aivan ihania. Rakastan rakastan.. Toisilta isovanhemmilta sain myöskin mukin, joka kuuluu arabian jouluaiheiseen sarjaan, ja jonka mukeja olen saanut myös aikaisempina vuosina. Myös tuo aivan ihana. Sain heiltä lisäksi myös rahaa, sillä eivät kuulemma oikeen osaa mitään ostaa. No, kelpaa mulle!

Tomin vanhemmilta sain aivan ihanan villaviltin, joka on toiselta puolelta ruskea vaaleine hevosineen ja toiselta puolelta vaalea ruskeine hevosineen, sekä tuotepaketin jossa ripsiväri ja ripsientaivutin. Niin ja tietysti paljon suklaata. (Kuvassa siis kaikki suklaarasiat jotka tulivat lahjaksi eikä vain Tomin vanhemmilta saadut :D) Viltti on kyllä oikeasti niin oiva lahja tällaiselle vilukissalle!

Äiti ja Isä olivat ostaneet kameratarvikkeiden lisäksi oloasun, vyön sekä ratsastushanskat ja -sukat. Aivan ihania myös nuo kaikki. Varsinkin tuo oloasu on todella todella mukava. Ihana löhötä sen kanssa iltaisin kotona ja tuijottaa telkkaria.

Sain myös meikkilaukun, vai miksi tuota isoa pitäisi sanoa, sekä joitain dermosilin tuotteita, jotka sopivat hyvin suhteellisen herkälle iholleni. Ihana glitter bling bling laukku vai mitä ;)


Pikkuveljeltä sain stabiloita ja lyijjyä niiden suurkuluttajana sekä kauan toivomani puisen mallinuken vai miksi tuota nyt pitäisi sanoa. Nyt sitten vaan piirtämään!

Muista lahjoista nyt ei valitettavasti kuvia ole, mutta sain Tomilta aivan ihanan digitaalisen valokuvakehyksen, johon saa sitten muistikortilla pistettyä paljon kaikkia kivoja kuvia sekä uuden muistikortin kameraan. Nyt sitten mahtuu kunnolla niitä kuvia. Vanhemmilta sain siis kameraani uuden objektiivin ja lisäsalaman, sekä kauan kaipaamani kameralaukun. Toiselta Pappalta tuli rahaa ja kummitädiltä lahjakortti ratsastusvarusteliikkeeseen ja laukku. Ihania lahjoja tosiaan. Harmittaa vaan ettei nyt oikein ollut mitään kirjaa, jonka olisi lahjaksi voinut toivoa. Viime Jouluna kun sain Nirvana Tositarinan <3>

joulumuistelmia

Heissulivei taas kaikille! Jouluna en pahemmin koneella ehtinyt istumaan, joten nyt on varmasti taas paljon kirjoiteltavaa. Ajattelin tehdä erikseen myös postauksen joululahjoistani, jotka olivat tänä vuonna erityisen ihania. Oli kyllä kiva Joulu pitkästä aikaa, vaikka viime postauksessa taisinkin jo manata, että en pahemmin tästä juhlasta perusta.

Aatonaattona tehtiin Tomin ja pikkuveljen kanssa piparkakkutalo. Tai no pakko myöntää että pikkuvelihän tuon homman lähes kokonaan hoiti. Itse autoin vain saamaan osat pystyyn ja pysymään paikoillaan ja Tomi motkotti vieressä sen koko ajan, miten teemme kaiken aivan päin honkia eikä tuo tule ikinä onnistumaan. Mutta ihan komea siitä mielestäni tuli, pysyi jopa pystyssä. Illalla sain kimppuuni erittäin huonon olon. Yö oli aika surkea kun ei hirveästi nukuttua tullut mahan poltellessa aika mukavasti. Onneksi selvittiin ilman oksenteluja tai muuta vastaavaa ja aamupalan jälkeen olo olikin huomattavasti parempi.

Aattoaamuna tosiaan aamupalan jälkeen lähdettiin käymään haudalla viemässä kynttilä. Ihana päästä myös vähän ulos ja kerrankin oli tosi hieno ilma, vaikkakin ilman lunta sitä sitten kuitenkin jäätiin. No, olen kuitenkin kiitollinen siitä auringonpaisteesta, joka on aika hyvin jatkunut myös tähän päivään saakka. Haudalla käynnin jälkeen katseltiin telkkarista Joulurauhanjulistus ja sitten vaan hengailtiin veikan kanssa ja odoteltiin että päästäisiin ruokien kimppuun. Syöminen oli sitten siinä kahden maissa ja oli kyllä ihan semihyvää ruokaa, vaikken hirveästi jouluruoista piittaa, varsinkin lanttulaatikko yh.. no mutta enivei.

Vili joululahjoineen (uusi puku ja röhkivä porsas)

Ruuan jälkeen unohduttiin tuijottamaan pari jaksoa Simpsoneita ja pelattiin lautapelejä. Joulupukki kävi viiden maissa kun ei tuo veikka oikeen jaksa sitä odottaa niin ei viitsitä hirveesti raukkaa kiusata. Lahjat olivat tosiaan mahtavia, mutta esittelen ne sitten tarkemmin vasta ensi postauksessa. Tomi tuli seitsemän aikaan ja avattiin vielä sen tuomat lahjat meillä, jonka jälkeen suunnattiin Tomin kanssa niille lahjapussit kainalossa. Loppuilta kuluikin leppoisasti tutkaillessa Jonin uutta PS 3:sta ja vaan rauhassa löhötessä.

Käytiin illalla myös vähän ulkona.

Huomaa edustusilme ja ihana huppukaulahuivi (veromoda n.11€)

Joulupäivä ja Tapaninpäivä myöskin kuluivat aika leppoisasti syödessä ja telkkaria tuijotellessa. Eilen kylläkin meni totaalisesti jouluruokakiintiö täyteen ja kurvattiin illalla syömään ABC:lle kunnon ranskalaisia. Tänään äiti onneksi lupasi tehdä jotain muuta ruokaa ettei enää tarvitse ahtaa sisäänsä laatikoita ja kinkkua.

Mutta loman parhaat päivät ovat vasta ensiviikolla! Nimittäin shoppailupäivä ja Uusi Vuosi. Mahtavaa. Maanantaina varmaankin suuntaan tieni Poriin, jos vaikka löytyisi jotain uusia kolttuja päällepantavaksi. Voin sitten ehkä kerrankin esitellä niitä myös täällä, kun sain kerran niin mukavasti uutta kamaa kameraan. Ups, nyt tuli paljastuksia jotka kuuluisivat vasta ensi postaukseen. Palataan pian lahjaihkutuksien merkeissä!

vikoja koulupäiviä

Sieltä se loma lähestyy, kylläkin aika tuskaisen hitaasti. Tänään kuitenkin tajusin, että jäljellä on tosiaan enää kaksi vaivaista koulupäivää! Kaksi tuskaista aamua, kun pitää kömpiä sängystä ylös jo seitsemän pintaan, kaksi päivää jolloin pitää tuijottaa tuskastuttavan pitkä tunti maailman hirveintä matikanopettajaa ja kaksi päivää jolloin tarvitsee kuunnella yläkoululaisten kiljumista ja naurua. Sitten alkaa se kauan odotettu ja mielestäni ansaittukin loma. Ihanaa!

Niin, eilen oltiin tosiaan siellä Helsingissä. Reissu oli tosi mahtava. Joskin siellä olisi kyllä voinut viettää useammankin päivän, sen verran kiireellä jouduttiin kaikki paikat lävitse juoksemaan. Ja täältä tuppukylästä kun tuonne isoon kaupunkiin lähtee, on tosiaan ymmällään. Pojat purskahtivat nauruun, kun meikä tyhmänä hihkaisee kovaan ääneen "voi juku, en muistanut että täällä on ratikoitakin!". Ihmisiä oli ihan sikana ja voi että sitä puhetyyliä. Ei millään pahalla mutta nauruun meinasi purskahtaa useampaa otteeseen, niin hullulta se kuulosti. Ja kauppojakin oli niin tuhottomasti ja tosi isoja. Kyllä siellä pari päivää viihtyisi ihan kevyesti. Niin käytiinhän me myös niissä museoissa jne. Mutta niistä ja ostoksista enemmän ensi kerralla kun valtaan taas Tomin koneen. Saa sitten niitä kuviakin laitettua.

Tänään ohjelmassa on ollut joululahjojen paketointia, fiilistelyä ja äidin kanssa leipomista. Tai no pientä auttamista pikemminkin. Kohta Tomi poikkeaa käymään pikasesti ja sitten se lähteekin työpaikan pikkujouluihin. On se reilua kun toiset saavat rellestää keskellä viikkoa ja sitten ei edes tarvitse mennä töihin. Niin epäreilua! Mutta joo, taidan taas palata isin villasukkien pariin kun läksyjäkään ei tänään ohjelmassa ole. Kyllä ne valmistuu vielä, viimeistään ensi jouluksi :D

Löhölauantaita ja joulun odotusta

Aivan mahtavaa kun saa taas viettää viikonlopun ihan rauhassa löhöten. Ei tarvitse stressata juhlia tai mitään muutakaan. Tai en ainakaan jaksa. Joululahjojen osto kylläkin on pahasti kesken, mutta nyt en oikeasti jaksa stressata yhtään mistään. Siirrän sen ostosreissun ensi viikkoon, vaikka tiedän että silloin kiroan ja pärrään ruuhkaa, jonottamista ja epäkohteliaita ihmisiä. Maanantaina pitäisi myös käydä hakemassa se Tomin lahja ja koulun jälkeen suuntaankin heti kaupungille. Yritän silloin saada hommattua loput joululahjat, tai ainakin suurimman osan niistä.

Tänään löhöttiin sängyssä jopa puoli kahteentoista asti. Koiranpentu Vili kylläkin päätti, että nyt riittää nukkumiset ja alkoi tahdikkaasti vinguttamaan jalkapallo vinkuleluaan. Koira ryntäili edes takas Tomin huoneeseen, vingautti palloa ja sitten täysiä karkuun. Ihana otus <3 Mutta hei haloo enhän edes tykkää koirista. Niin, eipä me tänään olla tehty oikeastaan mitään. Haettiin äidille kaupasta korppujauhoja ja kesti ikuisuus ennen kuin löydettiin ne. Ja siinä nenän edessähän ne kokoajan oli ollut. Yllätys yllätys.

Eilen illalla katsottiin rauhassa leffaa. Taisi olla nimeltään rockstar tai jotain vastaavaa. Kirjoitetaankohan tuo edes yhteen. Oli ihan hyvä kuva, mutta ihmetyttää kyllä vähän nuo ikärajat. Tuossa leffassa ikäsuosituksena oli +7, mutta mielestäni ikärajana olisi voinut olla melkeinpä 15. Sen verran paljasta pintaa ja muutenkin huonoa makua leffassa oli. Tuntuu että nuo elokuvien ikäsuositukset ovat muutenkin ihan päin honkia. Jotkin K15 leffat voisi kevyesti näyttää kuusi vuotiaalle ja taas toisaalta jotkin K7 leffat taas ansaitsisivat mukisematta sen viidentoista vuoden ikärajan. Nooh, kai ne viisaammat ovat ne päättäneet.

Olen aina vihannut joulua enkä koskaan odottanut sitä innolla. Oikeastaan toivoin jo kuukautta ennen, että se olisi jo ohi. Jotenkin tänä vuonna kuitenkin odotan joulua paljon innokkaammin. Olen polttanut kynttilöitä jo nyt niin paljon, mitä yhteensä olen edellisten vuosien aikana polttanut. Olen myös laittanut jouluvaloja ja touhottanut joululahjoista. Oikeastaan Joulu tuntuukin nyt ihan ookoolta. Joululahjalistani on aika köyhä. Oikeastaan se sisältää vain kaksi toivetta. Mutta ne toiveet sitten ovat sitäkin parempia. Olen toivonut uusia ratsastushousuja, jotka tosiaankin tulisivat tarpeeseen, sekä kameraani uutta objektiivia (sigman 70-300, macro) en nyt tarkemmin jaksa tuota mallia kirjoittaa. Nämä kaksi joululahjaa kuitenkin ylittävät sen 300 euroa, joten eipä paljon muuta enää voi toivoa ja kyllä nuo kaikki odotukset täyttävätkin =) Joten rakas Joulupukki, tuothan nuo ihanat lahjat minulle, sillä olen ollut tänä vuonna erityisen kiltti. Olen ollut Jeren kanssa tappelematta jopa kaksi päivää, joten enköhän ansaitse ne :D

Mutta voi että! huomenna pääsen JOULUMARKKINOILLE!! ne on oikeesti joulun odotuksen kohokohta. Sieltähän voisi vaikka löytää jonkun kivan joululahjan kummitädille. Mutta joo, taidetaan nyt lähteä Tomin kanssa käymään kaupungissa. Ja hei, kohta on tiistai ja se tarkoittaa sitä, että allekirjoittanut lähtee Helsinkiin. Jippiii! Mutta joo, hyvää lauantai-iltaa kaikille!

maalaamista ja käsisärkyä

En olisi millään jaksanut tänä aamuna nousta sängystä. Löhösin lämpimän peiton alla viime minuuteille ja ryntäsinkin kuviksen tunnille kymmenenminuuttia myöhässä. Onneksi oli neljä tuntia tuota ihanaa ainetta niin ei tuo pieni myöhästyminen pahemmin haitannut. Aamulla myös käteeni iski outo vaiva. Sitä särki aivan vietävästi ihan koko matkalta. alkoi ranteesta ja jopa kainalossakin jomotti. Ja oli muuten niin tuskaista särkyä, ettei maalaamisesta tahtonut tulla mitään. Muutenkin taidan aloittaa koko työn alusta, sillä olen aivan toivoton perfektionisti omien töitteni suhteen. huooh..

Mutta hei!! Kuusi päivää koulua ja sitten alkaa joululoma. Voi että sitä ollaan odotettu ihan todella. Tulis vaan kans sitä lunta et pääsis hiihtämään, luistelemaan ja pulkkailemaan. Niin ja hiihtoratsastustakin olis kiva kokeilla taas pitksästä aikaa. Tunnetusti se ei multa kyllä oikeen tahdo sujua. Asianomaiset tietää ;) Olis myös mahtavaa päästä ulos kuvaamaan kunnon talvimaisemia. Saattaa kyllä olla ettei tänne etelään enää mitään lumia saada.

Eilen tuli taas ostettua vähän lisää joululahjoja. Ensi viikolla olis pakko saada kasaan viimäsetkin sillä pari päivää ennen joulua ei kaupungille halua enää kukaan. Itse ainakin sekoan siellä tungoksessa. Mutta mitä mitä, en ole todellakaan vielä keksinyt kaikkia joululahjoja. Voi apua. Olisin niin mielelläni tehnyt vaikka kaikki lahjat itse, mutta totesin kuitenkin jäljen olevan sen verran kaunista, että tyydyn ehkä ihan kaupan ostoksiin.

Olen myös totaalisesti hurahtanut aku ankkoihin. Voi kyllä, aivan oikeasti. Eilenkin jumitin yli tunnin akkareiden parissa ja läksyt tosiaan jäivät sivuun. Eli nyt ne läksypinot odottavat. olipa taas sekavaa.. jos vaikka joskus vielä tulisi jotain oikeeta asiaa. Joku ehdotti, että voisin kirjoittaa muodista mutta hyvänen aika eihän tällanen tohelo joka ei jaksa meikata saatikka pukea päällensä muuta kuin jotkut kämäset verkkarit, voi kirjoittaa muodista :D Mitä se muoti muuten edes on? no ei kai..

niin sitä lunta kiitos!

Päätin päivittää blogin ulkoasun näin joulukuun kunniaksi. Eikös nyt ole muotia tuo violetti? Heh.. Ei vaan, oikeasti vihaan tuota väriä yli kaiken, mutta eiköhän se tässä nyt pari päivää menisi todellista inspiraatiota odotellessa. Ajattelin nyt näpytellä pikaisesti jotain kun Tomi niin keskittyneesti tuijottaa telkkarista jotain kieroa ohjelmaa.

Joulukuu on jo uhkaavan pitkällä ja lähes kaikki lahjat on vielä ostamatta. Isille olen neulomassa villasukkia, saa nähdä valmistuuko ne edes ikinä. No, aikaa vielä 15 päivää. Tomille olen myös jo lahjan ostanut, mutten viitsi sitä kertoa jos se kieromus vaikka käykin tätä salaa lukemassa. Menisi lahja ihan pilalle. Muille lahjat sitten onkin vielä totaalisesti hankkimatta. Ainiin, ostinhan minä pikkuveljelle säästöpossun, johon voi sitten kerätä moposäästöjä. Täytyisi vaan olla sellainen possu mistä sitä rahaa ei oikeasti saisi pois. Mites teidän joululahjat voi? Tiedän jo nyt, että juoksen vikoina päivinä pisin kaupunkia paniikissa etsien hikihatussa jotain krääsää sukulaisille.

Mutta joo, eipä taas muuta :D turhauttavaa kun ei ikinä ehdi tarinoimaan rauhassa..

ainiin, mitä mieltä olisitte, jos yrittäisin väsätä tänne jonkinnäköisen novellin? Joku joskus jossain huomautti, että saattaisin saada aikaan hyvänkin.. no saa nähdä. :)

ei voi olla totta!!

En ole päässyt kirjoittamaan ainuttakaan postausta enkä tekemään pahemmin mitään muutakaan koneella. Tomin koneelta oon pikasesti tarkistanut sähköpostin, seuraamieni blogien parhaimmistot ja muut elämääkin tärkeämmät jutut. Mutta postaamaan siis en ole päässyt ja nyt asiaa olisi varmasti vaikka millä mitalla, mutta mitään ei ole päässä. Piti kuitenkin heti rynniä koneelle (kyynärpää taktiikkaa käyttäen) ja käydä rauhassa tsekkaamassa kaikki jutut nyt kun viimeinkin on aikaa. Mutta niin ehkä jotain voisi kuitenkin kertoillakin.

Koeviikko tuossa nyt ainakin mennä hurahti tuon nettikatkoksen aikana. Ehkäpä ihan hyväkin että osui juuri tähän, sillä nyt tuli ainakin luettua kokeisiin paremmin. Ja kyllähän sen huomasi numeroistakin että on vaivautunut vähän panostamaan tuohon opiskeluun. Äitikin oli ihan ylpeä. Uusi jakso alkoi tuossa pari viikkoa sitten ja oon aivan täpinöissäni noista kuvataiteen kursseista. Kaksi kurssia yhdessä jaksossa. Wihii! Ollaan myös lähdössä 16 päivä tätä kuuta Helsinkiin opintoreissulle. Käydään kansallismuseossa, Ateneumin taidemuseossa, Kiasmassa jne. Odotan tota reissua innolla, sillä oon oikeesti kiinnostunut näkemään nuo paikat. Inhottaa kun kaverit itkee sitä kun ei saada shoppailuaikaa. No voi itku. Olisihan se kivaa päästä kauppoihinkin, mutta kyllä ihan mielelläni lähden ilmaiselle reissulle ihan vaan tsekkaamaan taidetta ;) Kuvia reissulta tulee varmasti.

Oltiin myös lakkiaisissa itsenäisyyspäivänä Tamperella. Pikkuserkku sai viimeinkin lakin ja tuon juhlan takia sitten missasin linnanjuhlat ihan kokonaan. Hävettää kun en maanantaina edes tiennyt millainen se Anna Abreun hehkutettu puku sitten edes oli. Myöhemmin näin kuvan lehdestä ja ihmettelen todellakin kavereiden haukkumista, sillä mielestäni se oli aivan ihana! Todella mahtavan värinen ja kaikkea. No, tiedä sitä.. Niin ja asiasta riikinkukkoon. On sitten muuten huutava vääryys että Pete putosi Idolssista. Miten ihmeessä joku jaksaa sitä Annnaa äänestää..

Mutta joo hyvää joulunodotusta kaikille ja päivittelen tätä taas paremmalla ajalla. Nyt kun kaikki hengittää niskaan ja tahtoo koneelle.

hyvää synttäriä minä!

Vihdoinkin se seitsemäntoista vuotta sitten tuli täyteen. Onhan sitä jo vuosi odotettu, kun kaverit vuorotellen sen ennen minua täyttävät. Vaikka eihän tuo nyt mikään ihmeellinen ikävuosi olekaan, oikeastaan aika turha. Eikä olokaan yhtään erilaiselta tunnu kuin kuusitoista vuotiaana. Eiliset synttärijuhlinnat jäivät sitten kuitenkin hieman laimeiksi, mutta ei niistä mikään p*skan maku suuhun jäänyt. Sinäänsä ihan kivaa siis oli, paria pientä välikohtausta lukuunottamatta.

Niin ja lahjojakin olen jo saanut. Äiti ja isä tukivat rahallisesti seuraavaa hankintaani, eli uutta objektiivia kameraan. Pikkuveli oli suloisesti kerännyt vanhaan kenkälaatikkoon karkkeja, meikinpoistoaineen (vanhan hän oli päättänyt käyttää epätoivoiseen yritykseen poistaa farkuista tussitahraa. Mikä neronleimaus), sateenvarjon (vanha kun tuhoutui pikkuveljen kuvitellessa, että voi lentää sen kanssa myrskyssä), muumilimsaa (jota ei itse jaksanut kuulemma juoda) ja yliviivaustusseja, joita tällainen "reipas" lukiolainen tarvitsee. Tomilta sain lahjaksi aivan ihanan korun. Epäselvää on, esittääkö se ruusua vai pyörremyrskyä, mutta ihana se silti on. Ja varmasti kallis. Sofialta sain mieskalenterin ensi vuodelle (se uhkaili sillä jo kesällä, kun Tomin seinät kerran pursuaa ties millaisia puolialastomia naisia) ja Stephenie Meyerin Epäilyksen. Houkutuksen ja Uudenkuun olenkin jo ahminut aikoja sitten, ja kolmannesta osasta olin aivan innoissani. Tomin vanhemmilta sain vielä karkkia ja lahjakortin (40€). Tiistainan pitäisi vielä kahvitella papparaisia ja kummeja. Jos vaikka sen jälkeen saisi otettua kuvan kaikista lahjoista. Tuntuu ihan siltä kuin olisi jo joulu :D

Tänään vain löhötään kotona ja katsotaan joku typerä leffa. No, saa ainakin köllötellä Tomin kainalossa ja mäyssätä karkkia. Huomenna sitten ne isänpäivälounaat ja kahvitukset. En oikeen perusta noista juhlista, mutta onhan se kiva jos vaikka näkisi serkkuja pitkästä aikaa. Ainiin, ajattelin synttäreitteni kunniaksi laittaa vanhan kuvan vuoden takaa, jossa vietettiin rennosti tyttöjeniltaa. Juu, aika huvittavaa. Hyvää isänpäivää näin etukäteen kaikille ja hyvää synttäriä minulle!

sitä sun tätä

On ollut jotenkin ankeaa. Kirjoittaminen ei ole sujunut, ei sitten yhtään. Koko viikon on ollut sellainen fiilis, ettei jaksa edes avata blogia ja harkita kirjoittavansa muutamaa kuivahkoa riviä jotain shittiä. Nyt ajattelin kuitenkin naputtaa ylös edes jotain. Tauko kun on venynyt jo siitä parista päivästä viikkoon. Ehkä viikonlopun jälkeen on enemmän asiaa.

Viikko on oikeastaan ollut hyvinkin tylsä. Koulu on tuntunut NIIN pakkopullalta, ettei ole sitten pariin vuoteen tuntunut näin pahalta. En jaksanut lukea muutamaan testiin ja läksyt ovat auttamattomasti jääneet tekemättä. Eilen oli kahden tunnin mittainen päihdevalistus, joka sentään toi hieman mielenkiintoa tähän tylsään viikkoon. Mies, joka asiasta tuli meille kertomaan, oli hyvinkin mukava. Ei mikään "paasaan nyt täällä teille kun on pakko, vaikka asiasta en mitään syvempää tiedä", vaan elämää nähnyt eläkeläismies, joka on koko työssäoloaikansa toiminut koulu- ja huumepoliisina. Hän kertoi huumeista, alkoholista, tupakasta ja aivan tavallisten lääkkeidenkin aiheuttamista ongelmista. Oli todella mielenkiintoista kuunnella hänen karuja kokemuksiaan, ja ne todella pistivät miettimään. Mutta hän kertoi myös hauskoja tapauksia, jolloin tilaisuudesta ei sentään liian ankea tullut. Se kaksituntinen kului aivan liian nopeaan.

Tänään en sitten jaksanut olla koulussa edes päivän loppuun saakka. Englannintuntilaiset saavat tänään selvitä ilman minua, sillä säntäsin kotiin jo neljännen tunnin jälkeen. Tarkoituksenani on nyt kirjoittaa tämä merkintä. Sen jälkeen ajattelin hieman siivota ja askarrella isänpäiväkortit isälle ja molemmille papoille. Myös valtava mainospino odottaa eteisessä lajittelijoita. Kaiken työn jälkeen pitääkin sitten jo rynnätä suihkuun ja laittautumaan, sillä illalla aion viettää hyvinkin railakkaasti synttäreitäni, jotka kylläkin virallisesti ovat jo huomenna, mutten viitsi juhlia niitä silloin, koska sunnuntaina pitää olla skarppina isänpäivä syömingeissä ja kahvituksissa. Ostin muuten iskälle sellaset söpöt tohvelit lahjaksi. Toivottavasti tykkää. Ne ovat pohjaväriltään mustat ja varpaiden päällä lukee punaisten sydämien ympäröimänä punaisella Iskä. Ovat ne suloiset.

Mutta nyt taidan oikeasti lopettaa tältä erää ja rynnätä tekemää ne miljoona asiaa, jotka vielä ennen illan huveja pitäisi saada valmiiksi. Mielestäni ainakin on ihan oikeutettua lintsata pari tuntia aivan turhilta tunneilta, jos on muuta hommaa niin paljon. Ainakin uskottelen itselleni niin ;)

Happy Halloween ja niin edelleen.

Kieltämättä olen hieman katkera, kun en kutsua minkäänlaisiin halloween pirskeisiin tänä vuonna saanut. Ei sinäänsä, olisinhan voinut fiksusti järjestää ne myös itse, jos sellaiset kerran välttämättä haluaisin. No, nyt on kuitenkin jo liian myöhäistä. Olen kuitenkin suhteellisen innoissani tästä kurpitsajuhlasta, vaikka nyt en erityisemmin sitä pääsekkään viettämään. Tarkoituksena olisi kuitenkin yöllä tuijotella Manaajat televisiosta, Tomin kainalossa tietysti, ja ehkä myös jotain muuta hauskaa, mitä mieleen ikinä juolahtaakaan.

Oikeastaan nyt kun tarkemmin mietin, sanasta Halloween juolahtaa ensin mieleeni kurpitsa. Niin, olikohan tuo oikeastaan edes mikään yllätys. Sitten kun aletaan miettiä mitä muuta tuo sana mieleen tuo, jääkin aivoihin vain tyhjä aukko. Tai ainakin niin luulin ensin. Tuleehan sitä mieleen myös kynttilät, täysikuu, pimeät metsät, kummitukset, noidat ja vampyyrit, kauhuelokuvat jne. loputtomasti kaikkea karmivaa. Karmivaa ja kiehtovaa. En tiedä miksi, mutta olen jotenkin fanaattisen kiehtovasti kiintynyt kaikkee pelottavaan, karmivaan ja jäätävän jännittävään. Saa nähdä mitä nyt keksin.

Tänään olisi kuitenkin tarkoitus mennä myös elokuviin. Tomi haluaa välttämättä viedä minut katsomaan Max Paynen ja kun toinen niin nätisti lupasi maksaa leffaliput ja vielä popparit kaupanpäälle niin ei kai siinä muukaan sitten auta kuin istua se 1h 42min pimeässä salissa ja mäyssätä kaikkea mahdollista. Niin ja yrittää olla nukahtamatta. Heh, olenkohan nyt hieman liian kyyninen. Voihan se olla iha hyvä elokuva oikeasti. Ehkei arvosteluihin kannata uskoa. Vai mitä?

Olen lähiaikoina innostunut lukemaan monienkin muotibloggareiden blogeja ja tykästynyt niihin hyvinkin paljon. Sen takia olen miettinyt, että pitäisikö minunkin kirjoittaa blogiini edes jotain omasta tyylistäni jne.? Niin paljon kun olisi kysyttävää ja näytettävää. No, ehkä tällaisiakin postauksia vielä saadaan lukea. Jos niitä osaan kirjoittaa.

ainiin, joku oli sähköpostiini singauttanut tällaisen. Muistan lukeneeni tämä joskus aiemmin myös Nelliinan vaatehuoneessa, vai olikohan se samanlainen?

Millainen minä olen?

1. matkustaessani:

No, en ole mikään erityisen puhelias tyyppi, enemmänkin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, joka tykkää itsekseen tutkiskella läpi kaikki kaupungin nähtävyydet ja rantakojut. Rakastan myös öisiä kävelylenkkejä rannalla ja auringonottamista. Tykkään kyllä kiertää matkakohteen läpi mahdollisimman tarkkaan. Mutta en pingota. Loma on rentoutumista varten ja se tehdään, mitä ehditään ja jaksetaan.

2. kotona:

Useimmiten tylsistynyt. Oikeastaan aina, kun olen kotona rauhassa, istun koneella ja kirjoitan uutta postausta, luen seuraamiani blogeja ja metsästän kuvagallerioista huippuvalokuvaajia. Joskus kun innostun, saatan tarttua puikkoihin ja täräyttää esiin tunnissa uudet lapaset. Tämä kuitenkin on harvinaista. Loppujen lopuksi olen nykyään kotona hyvin vähän.

3. rakastuneena:

Positiivinen, hymyilevä, yli-iloinen, joka ei halua sanoa pahaa sanaa edes idiooteimmalle ihmiselle. Hyppelevä ja hyräilevä ADHD-tyyppi joka ei malta istua paikallaan, eli hyvinkin ärsyttävä.

4. romanttisena:

No tuota, en oikeastaan ole romanttinen laisinkaan. Se on täysin vieras sana. Vihaan kynttilä illallsisia tai ihania sydäntyynyjä ja nalleja. Tunnelmavalaistuksia, ruusunterälehtiä... En oikeastaan edes keksi mitään romanttista. Minulle riittää, kun saan nukkua Tomin kainalossa ja tehdä jotain hauskaa yhdessä.

5. huonoimmillasi:

Vihainen, kiukkuinen, kusipää, joka vittuilee kaikille kaikesta. Aukoo päätään 24/7 tai räjähtää pienimmästäkin asiasta. Kärsimätön, ehdottomasti kärsimätön. En malta odottaa hetkeäkään. Jos haluan, että Tomi tulee viereeni heti, niin siinä ei sitten auta mikään selittely, että teen tämän ensin loppuun. Sen on tapahduttava juuri silloin kun haluan tai muuten ei hyvää seuraa. Tiedän, että nämä piirteet ovat hyvin ärsyttäviä ja myöhemmin pyytelenkin anteeksi. Huonoimmalla hetkellä en kuitenkaan voi asialle mitään.

6. potiessasi huonoa omaatuntoa:

Poden huonoa omatuntoa oikeastaa aika harvoin. Miten sen nyt selittäisi. Mietin asioita niin tarkkaan, että harvoin teen asiaa, jota joudun katumaan myöhemmin. Jos niin joskus kuitenkin käy, yritän pyytää anteeksi jos on tarvetta, ja sen jälkeen vain unohtaa asian. Ei se jälkikäteen kuitenkaan enää auta, vaikka kuinka katuisi ja potisi huonoa omatuntoa.

7. intohimoisena:

Sekopäinen, kaikki muu unohtuu. Jos haluan jotain, oli se sitten mitä tahansa, en pysty ajattelemaan muuta tai keskittymään muuhun. Olen todella todella todella intohimoinen ihminen, moneenkin asiaan. Onko se sitten aina kuitenkaan hyvä asia?

suklaakuorrutusta ja... suklaakuorrutusta

Sunnuntai oli oikea lökötyspäivä. Nukuttiin ensin pitkään ja löhöttiin sängyssä vielä kellojen siirtämisen kunniaksi kahteentoista asti. Sen jälkeen suuntasimme matkan kaupan kautta meille. (Oltiin siis oltu yötä Tomilla) Kaupasta mukaamme tarttui mm. kaksi levyä suklaata, pekonia (yök), norsu nauhaa (yök) ja jotain hirvittävää energiajuomalitkua. Eli ei mitenkään itseäni innostava ostoslista.

Löhöiltiin aikamme meillä, hakattiin Flat Outtia ja tuijotettiin telkkaria. Yritin samalla tivata Tomilta, että mitä ihmettä se aikoo tehdä pekonilla ja suklaalla. Lopulta tuo suosti paljastamaan, että aikoo kuorruttaa pekonit suklaakastikkeella, joka siis kyseisistä levyistä sulatettaisiin. Reippaana tyttönä tietenkin innostuin ideasta aivan valtavasti ja olin jo samassa keittiössä kulhoje, paistinpannujen ja kippojen joukossa. En niinkään innostunut ideasta kuorruttaa pekonia, mutta sain aivan mahtavan idean kastaa suklaalitkuun kaikkea muuta mitä ikinä vaan mieleen tuli. Lopulta suklaapäällysteen saivat mandariinin viipaleet, sydän, sekä valkosipuli sipsit, omena, riisikakku ja hedelmäkarkit. Raahattiin kolme leikkuulaudallista herkkuja ulos jäähtymään ja käytiin sörkkimässä niitä minuutin välein.

Mandariinit olivat ehdoton suosikkini ja niitä voisinkin tehdä lisää vaikka heti. Sipsit olivat myös ihan jees, vähän outo makuyhdistelmä ehkä. Pekoniakin uskaltauduin maistamaan, mutta ei oikeen omiin makutottumuksiin soveltunut edes suklaan kanssa. Riisikakut ja omenat olivatkin sitten juttu erikseen. Kröh.. Ei todellakaan niin hyvä idea ja lopulta ne päätyivätkin kaikkiruokaisen Tomin suuhun. No, tuli nekin sentään syötyä.

Jätettiin Idols eilen väliin ja syvennyttiin kakkoselta tulevaan Cry Babyyn. Johnny Depp kun suuri idolini on. Tomi kylläkään ei ollut niin innokkaana kun tyttöystävä tuijottaa vieressä ruutua kuola leukaa pitkin valuen. Mutta ei tuo leffa kyllä niin hyvä ollut mitä odotin. Aika sekopäinen ja en oikeen noista musikaaleista perusta. Katsottiin nyt kuitenkin loppuun asti kun tuollainen komistus oli näyttelemässä.

Tänään olikin taas aika palata koulunpenkille. En vaivautunut syyslomalla edes tekemään läksyjä ja aina kun pienikin mahdollisuus osui eteen, kirjoitin vastauksia kynäsauhuten piilossa opettajilta. Ehkä pitäisi taas ryhdistäytyä. Nyt pitäisi mennä tekemään psykologian alustavaa tuntia, joka huomenna olisi tarkoitus pitää ja jota en ole vielä yhtään valmistellut. Ihastuin kuitenkin niin paljon hedelmäaakkosiin (söin äidin vikan karkin), joten voi olla että poikkean ensin hieman kaupassa. Niin, mites se dietti meni?

silmätulehdus

Niin menivät sitten kaikki suunnitelmat päin mäntyä kertaheitolla. Eilen aamulla heräsin kellon soittoon tyytyväisenä ja ajattelin, että oho, onpas silmät taas rähminyt ja vähän kirveleekin. No, nousin ylös ja löntystin vessaan, jossa sitten tajusin vilkaista peiliin. Hyvä etten perseelleni lentänyt peilikuvani nähtyä. Toinen silmä aivan rähmän peitossa, kirkuvan punainen ja turvonnut. LOISTAVAA! Ei sitten muuta kun vaatteet päälle ja päivystävälle sairaanhoitajalle hakemaan reseptiä, että saa silmätipat mahdollisimman nopeasti.

Pääsin terveysasemalle Tomin kyydissä samalla, kun se itse lähti Raumalle fysioterapiaan selän takia. Sää oli jo silloin ankea ja tuulinen, ja olinkin varannut mukaani sateenvarjon. Hoitajalta päästyäni tajusin vesipisaroiden putoilevan maahan jo aikamoista vauhtia. Kiiruhdin nopeasti sateenvarjon turvin apteekkiin hakemaan niitä tippoja. Pari askelta ennen apteekin ovea valtava tuulenpuuska tarttui sateenvarjooni ja heilautti sen nuriniskoin. Kuului kräts ja naps ja kaksi tikuista katkesi. Hyvä etten hermoromahdusta saanut, tungin vain kiukkuisena sateenvarjon lähimpään roskakoriin. Apteekin jälkeen sitten jouduin kävelemään kotiin kolme kilometriä ilman sateenvarjoa.

Niin ja kaiken huippuna se, että jouduin perumaan tallivuoron ja uimahalliin menemisen. Tallivuoro nyt ei sinänsä harmita, vähän ehkä hävettää kun kerran on luvannut ja sitten ilmoittaa näin myöhään, ettei kuitenkaan pääse tulemaan. No, onneksi Maria ymmärsi ja sanoi, että saa otettua karsinat itsekin. Uimahalli sitten taas harmitti paljonkin. Olisi todellakin tehnyt mieli mennä uimaan ja kun oltiin juuri edeltävänä iltana saatu sovittua kaikki valmiiksi ja ihan innostuttuakin. No, aina ei voi voittaa. Totesin kyllä samalla, että uikkareitteni alaosa on totaalisesti hukkunut, joten ehkä oli ihan hyvä, etten eilen lähtenyt uimaan.

Lupailin viime postauksessa, että raahaan tallille mukaan kamerani jos vaikka saisin aikaseksi jotain kuvamateriaalia. Kiire kuitenkin iski päälle, joten en hirveän montaa kuvaa ehtinyt napsia. Suurin osa niistä otetuista kuvistakin esittää hevosia, enkä niitä nyt tänne hirveästi viitsi tunkea. Ajattelin kuitenkin laittaa kuvan hoidokistani, jos jotain nyt sattuisi edes vähän kiinnostamaan, tai edes sitten omaksi ilokseni.


Sain eilen tietää muutamankin ikävän, ja ehkä vähän vähemmän ikävän asian. Aloitetaan ehkä niistä ikävistä. Olen mahdollisesti aikaisemminkin kirjoittanut, että kummitätini mies makaa teho-osastolla hengityskoneessa keuhkokuumeen ja verenmyrkytyksen takia. Eilen sitten selvisi, että saattaa viedä puolikin vuotta, ennen kuin hän pääsee kotiin sairaalasta ja yli vuosi, ennen kuin toipuu siihen kuntoon, mihin tuossa tapauksessa voi enää toipua. Lihakset ovat niin surkastuneet pelkästä makaamisesta, ettei hän jaksa enää kättään nostaa. On se kamalaa kun jonkun kohdalle tuollainen tuuri käy.

Toisena asiana äiti ilmoitti tyynen rauhallisesti mainoksia laittaessamme että, "Pia muuten, sun kummisetä on kuollut kaks viikkoo sitten, en oo muistanu sanoa aikasemmin". Okei joo, saattaa kuulostaa aika julmalta, mutta yksi tosiasia on se, etten ole nähnyt kummisetääni viiteentoista vuoteen ja toinen se, että ainakin vanhempien vähäisten kertomusten perusteella se oli joku mielenhäiriöinen ja väkivaltainen sika. No, tiedä sitä. Vain kuukausi sitten kuitenkin mietin itsekseni, pitäisikö minun selvittää kummisetäni olinpaikka tai että onko hän edes enää hengissä. Olisin mahdollisesti halunnut tutustua häneen tai edes selvittää missä hän asuu nykyään ja mitä tekee työkseen. Sitten yhtäkkiä ilmoitetaankin, että hän on kuollut. Ei se nyt sinänsä hirveästi koskettanut, vaikka ehkä karulta kuulostaakin, mutta olisinhan minä ehkä halunnut häneen tutustua vielä joskus. No, nyt se on myöhäistä.

Sitten kolmas ikävä asia. Huhun mukaan, ja vähän faktankin, vanhassa kodissamme on ollut tulipalo. Ei ilmeisesti mikään paha, mutta uutinen kuitenkin järkytti, sillä rakastin sitä taloa ylikaiken. En olisi koskaan halunnut muuttaa sieltä pois, mutta vanhempien mielestä se oli liian keskellä ei mitään. Ja jo pitkäaikaisena haaveenani on ollut muuttaa takaisin kyseiseen taloon, kunhan vain vähän vanhempana olisi rahaa ostaa se takaisin. Tiedä sitten miten innokkaasti nykyiset omistajat siitä tahtoisivat luopua. No, toivotaan ettei talo pahasti mennyt. Voisin oikeastaan ottaa tavoitteeksi hommata talosta ja pihapiiristä vanhoja valokuvia ensi postaukseen. Näkisitte kuinka suloinen se oikeasti on. Siellä oli niin ihana omenapuukin. Mihin ei kylläkään koskaan tullut omenia.

Ja sitten viimeisenä se ei niin ikävä asia, mutta sitäkin stressaavampi. Joulukuun alussa pitäisi nimittäin mennä ylioppilasjuhliin näillä näkymin. Kyseessä on pikkuserkkuni, joka edustaa toista sukupuolta ja jota en ole nähnyt moneen vuoteen. En hirveästi perusta heistä nykyään, tai ehkä he vain ovat hieman eri tyylisiä. Toisaalta odotan ihan innolla, että näen pojan ja muut veljekset taas pitkästä aikaan. Suurin stressin aihe on kuitenkin pukeutuminen. Äidin mielestä minun pitäisi pukea päälleni suorat mustat housut, mutta itse haluaisin pukeutua johonkin muuhun. Mieltäni ei ole jättänyt rauhaan Vilassa näkemäni aivan mahtava korkeavyötäröinen hame. Sellainen musta, jossa on nappeja. Wouw.. Haluaisin sen itselleni ja pukea sen päälleni. Mutta kukkaroni ei vain anna periksi tuolle 50 euron hinnalle joka minulle henkilökohtaisesti on aivan liian suuri. Tahtoo mekon!!! No, ehkä nyt palaan kauppaan kuolaamaan sitä ihanuutta ja jätän teidät tänne pakahduttavan tylsän postauksen pariin.

Lomapäiviä

Vihdoinkin se kauan odotettu syysloma on koittanut! Ihanaa. Vaikka meille ei tietenkään ole myönnetty sitä koko viikkoa, josta mm. ammattikoulua käyvät saavat nauttia, mutta onhan tuo kolme päivää + viikonloppu parempi kun ei mitään. Mitään erityisiä loma suunnitelmia minulla ei ole. Eilinen meni lähinnä töitä tehdessä ja siivotessa. Illalla kummitäti piipahti kylässä ja sitten innostuttiin pelaamaan Tomin kanssa jotain ihan älytöntä autopeliä, jossai sai runnoa toisen auton niin tohjoksi kuin vain ikinä. Tarkoituksena siis tämä perinteinen "Olen ensin maalissa kun sinä et voi enää liikkua!". Ja hyvinhän tuo sujui, Tomi ei meinannut edes pärjätä meikäläiselle kun oikein innostuin. Ehkäpä tänään jatketaan vielä ennen Idolsia.

Tänään tarkoituksenani oli nukkua pitkään ja löhötä sängyssä puoleen päivään, mutta tietekin heräsin kukonlaulun aikaa ihan itsestään pirteänä kuin peipponen. Huoh.. Se siitä rentoutumisesta. No, päätin sitten aikani kuluksi silputa vanhan Elle lehden, ja koota löytämistäni ihanuuksista suuren kollaasin. Kyllähän minä hyvään alkuun pääsin, mutta juuri siinä vaiheessa, kun lattia on peittynyt paperisilpun alle ja olisi aika siivota, päälle iskee armoton kyllästyminen ja laiskuus. Sinne jäivät kuvat ja roskat lattialle. No, uskottelen itselleni jatkavani illalla.

Silppuamisoperaation jälkeen suuntasin tieni suihkuun, sillä sellaisella rasvaletillä en kyllä kehtaa mennä edes tallille. Unohduinkin ihanan lämpimän suihkun alle vähän liian pitkäksi aikaa ja havahduin vasta, kun suihkuhuone alkoi täyttymään vesihöyrystä. Hupsista.. Kyllä se lämminvesi loppui oikeasti jo eilen illalla kun pikkuveli kävi saunassa.

Nyt en osaa tehdä enää mitään. Bussi lähtee kymmentä vaille yksi ja kello on vasta puoli kaksitoista. Yritän kehittää itselleni jotain tekemistä vielä tunnin ajaksi, ennen kun on aika marssia jäätymään pysäkille. Ajattelin raahata kameran mukaan, jos vaikka innostuisi ihan kuvaamaankin taas kerran. Pari hyvää ideaa jo mielessä. Voisin koittaa valloittaa viikonloppuna Tomin koneen, niin saisin sitä kuvamateriaalia ennemmän sitten tännekin. Ehkä telkeän Tomin autotalliin ja ryntään äkkiä koneelle. Kyllä se varmasti siellä viihtyy asentamassa ties mitä laitteita. Saa nähdä saa nähdä..

Huomiseksi ei oikeastaan myöskään ole mitään ihmeellistä ohjelmaa. Lupasin siis hoitaa tallin koko syysloman ajan, joten huomenna täytyy rynnistää sinne vielä aikaisemmin kuin tänään, jotta pääsee perjantain kunniaksi ajoissa pois. Tomi myös lupasi, että haetaan joku sen kaveri Raumalta kolmen aikaan Lauantain aamuyöllä, joten pitää kai varautua valvomiseen useamman batterytölkin voimin. Noh, onneksi ensi yönä saa vielä nukkua.

ihan näin meidän kesken...

.... että pääni hajoaa kohta!

Taitaapi taas alkaa tämä postaus raivoamisella ja turhautumisella. On se vaan niin epäreilua, että toisilla syysloma kestää viikon, meillä vaan kolme päivää (jos viikonloppua ei lueta mukaan) ja on se niin epäreilua, että omat kaverit ei tunnu olevan kavereita ollenkaan. Ihmeellistä turhaa vittuilua ja ärsyttämistä. Siis juuri siinä maailman ärsyttävimmässä mielessä ja ärsyttävimmällä tyylillä. Mutta joo se siitä.

ps. en jaksa koulua!

Olen niin niin niin ilonen, että Linda tippui eilen Idolsista. Seuraan ohjelmaa nyt kunnolla ensimmäistä kertaa ja mielestäni nyt näyttää siltä, että kilpailijoissa oikeasti voisi olla ainesta. Ei millään pahalla, mutta aikaisemmat osallistujat ovat olleet mielestäni enemmän tai vähemmän mauttomia. Suosikkini tällä kaudella on varmaankin Wellu, vaikka kyllähän tuo Kallekin on ihan hyvä. (ja vielä kaiken lisäksi oikein suloinenkin miekkonen) Tuli sitten eilen illalla fiilisteltyä tätä loistavaa pudotusta niin, ettei uni eksynyt silmään ennen kahtatoista. Voin kertoa, että aamu oli kyllä sitten tavallistakin ankeampi.

Jotenka aamunavausbiisi oli kyllä tänää aivan mahtava ja nappiin osuva! Tuli sitten koulussa uinailtua lähes kaikki tunnit ja eihän tuo sanakoekaan oikein hyvin mennyt. yllätys yllätys. Käytin psykologian tunnin pohtimalla, milloin pääsen seuraavaksi oikein tositoimiin tuon valokuvaamisen kanssa. Tulisi nyt oikeasti hei joku kaunis ja aurinkoinen päivä, että pääsis ulos kuvaamaan. Niin ja ne synttärit, että sais sen uuden putken. Onnistuu vähän paremmin ehkä sitten. Enää kolme viikkoa! Wihii.. Muistakaa onnitella ;)

Huomenna edessä olisi matikantesti, johon en todennäköisesti jaksa lukea, ja jonka asioita en todennäköisesti ymmärrä, koska viime viikon tunnit kuluivat pääsääntöisesti kotona löhöillessä. Tai no kipeähän ihan oikeasti olin eikä tuo flunssa oikein tunnu vieläkään helpottavan. Inhottavaa, kyllä huomaa taas syksyn koittaneen, vaikka muuten sitä rakastankin. En muuten vieläkään ole löytänyt itselleni mitään mahtavaa syyshamosta. Harmittaa ärrinmurrin! Olen kiertänyt läpi kaikki kirpputorit ja kaupat, joita täältä takapajulan läheltä vain löytää, mutta sitä oikeaa ei ole vielä osunut eteen. Tai no, oikeastaan on, mutta ku en millään raaski pulittaa yhdestä hameesta viittäkymmentä euroa. Vaikka olisihan se kyllä ollut juuri sellainen mitä hain.

Mutta nyt iski taas paniikki. Pitäisi ehtiä tekemään vaikka mitä vielä ennen Raumalle lähtöä. Käydään ostamassa Tomin autoon uudet mittarivalot kun vanhat hajosi. Ja varmaan taas jotain muuta krääsää. Ja voi kyllä se ihanainen sitten oikeasti yrittää lopettaa sen tupakoinnin! Wihii!.. On se ihana.

ps. nyt kun oon taas koti-koneella ni en saa lisättyä noita kuvia muuta ku tonne ylös. Sapettaa!

pps. en oikeen aina tiedä mistä kirjoittaisin, joten ottaisin mielelläni vastaan ideoita, palautetta, haasteita jne. jos joku tätä tosiaan käy lukemassa :)

Elämäntapamuutoksiako

Väsyneitä aamuja, päänsärkyä, rapakuntoa, liiallista syömistä ja liian vähäistä liikuntaa. Tuntuu, että nuo, ei niin hyvät asiat, kuvaavat elämääni vähän liiankin hyvin. Jotenkin iski aamulla tajuntaani tuo karu totuus, ettei elämä ole oikein kunnossa. Tai siis onhan se muuten, mutta elämäntavat ovat täysin nurin niskoin. On se kumma jos ei jaksa edes kilometriä juosta ilman lopullista tukehtumiskeuhkojenräjähtämiskuolemaa. Saatan olla hieman julma itselleni, mutta kyllä se totuus on nyt se, että asialle täytyy tehdä jotain ja äkkiä. Eikös se siitä aina lähde, että myöntää ongelmansa? heh..

Mutta mistä sitä sitten lähtisi liikkeelle? On hirveän harppaus muuttaa ruoka ja liikuntatottumukset samantien aivan täysin. En oikein usko, että kukaan pystyisi siihen. Jos nyt yhtäkkiä päätän, että siirryn täysin pupunruokalinjalle, karkit saavat jäädä lopullisesti kaupan hyllyyn ja joka päiväisen koneella istumisen tilalle siirtyy reipas juoksulenkki, tiedän, että jaksaisin ehkä muutaman päivän mutta siinä se. Mutta ehkä pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Jos vaikka ottaisi tavoitteeksi käydä useammin lenkillä ja tehdä vähän lihaskuntoa. Kyllähän Tomin äiti uhkaili meitä kuntosalikorteilla, kun valitimme huonoa kuntoamme, mutta kun ei oikein nappaa mennä tuonne hikiselle kuntosalille lihaskimppujen ja anorektikkojen tuijoteltavaksi. Ei tule mikään voittaja fiilis. Muutenkin kun vihaan toisten tuijottelua kun yritän epätoivoisesti kohottaa surkeaa kuntoani.

Mutta ehkä jotain yritetään. Alkoi masentamaan tuo ankea kirjoitus huonoista elämäntavoistani, joten taidan siirtyä hihkumaan uutta innostustani! Olen nimittäin aika fanaattisesti kiintynyt vesipisaroiden kuvaamiseen, ja eilen sainkin mielestäni aivan mahtavia lehtikuvia med vesipisarat. Olin viemässä peittoja ulos tuulettumaan, kun aurinko hetkeksi malttoi pilvenraosta näyttäytyä, ja silloin huomasin ne. Ihanat, lähes sydämenmuotoiset lehdet pihanurmella, ja kaiken kruunasi aivan uskomattoman kauniit vesipisarat lehtien päällä! Wau.. Okei, ne eivät oikein päässeet oikeuksiinsa surkeiden kuvaajan taitojeni takia, mutta näkee tuosta alla olevasta kuvasta nyt jotain.


Ja jippii! Tomin koneella saan laitettua nuo kuvat ihan miten ikinä vaan haluan! Oma kone kusee ja pahasti. Tai siis Isin kone sillä eihän minulle sitä omaa konetta ole vielä suotu.

Mutta jooo, jääköön tämä nyt tällä kertaa tähän. Kiusaus kävi ylivoimaiseksi ja kaivaudun nyt takaisin Tomin kainaloon vähän huilimaan. Raukka kun makaa sängynpohjalla hieman huonossa kunnossa eilisen jälkeen. Mutta ehkä vielä tänään lisää.

tervehtymispäiviä - vai mitä ne nyt oli?

Niin se flunssa sitten iski minuunkin, vaikka kuinka vannoin ja vakuuttelin, että onnistun siltä säästymään. Eipä tullut silti yllätyksenä tämä sairastuminen, kun pikkuveli ja poikaystävä ovat maanneet jo sängynpohjalla kaameassa flunssassa. Luojan kiitos iski itselle vasta sunnuntai-illalla, ei mennyt viikonloppu sen takia pilalle. Nyt on sitten litkitty teetä varmaan kymmenen litraa kahdessa päivässä, lämmitelty varpaita lämpimissä sukissa ja katsottu telkkaria seuraavan puolen vuoden edestä.

Tähän väliin pienehkö paasaus! MIKSI IHMEESSÄ EN SAA NOITA KUVIA MUUALLE KUN TUONNE YLÖS?!?!?!?!? hemmetti kun menee hermot. Neuvoja on annettu (leikkaa-liitä jne), mutta kun en edes saa leikattua tota kuvaa, saatikka sitten liitettyä uudelleen! Onko mulla asetukset jotenkin väärin vai kenties ikuisena kohtalona tyytymien vain yhteen kuvaan/postaus. Ihan tyhmää! okei nyt takas normaaliin tekstiin.

Tosiaan, on tämä postaus taas vähän jäänyt, mutta todellisuus vaan on iskenyt taas vasten kasvoja. Ylimääräistä aikaa ei pahemmin ole. Tai ehkä sitä olisi, mutta en osaa sitä mistään repiä. Koulun jälkeen yleensä syön, saatan tehdä läksyjä ja käyn suihkussa. Tuskailen vaatteiden kanssa ja astun ulos ulko-ovesta, milloin minnekin. Ehkäpä Tomin luo, kavereille, lenkille tai tallille. Kotona olen yleensä vasta kymmenen aikaan, jolloin koko talo on jo pimeänä ja muut ihmiset nukkumassa. Paha alkaa naputtamaan silloin uutta postausta olohuoneessa, kun muut jo nukkuvat. Hakkaan kuulemma näppäimiä liian lujaa. Niin, miten olisi se oma kone?

Perjantaina ahtauduimme ystäväni kanssa täpötäyteen bussiin ja lähdimme tuskalliselle matkalle kohti Poria. Tarkoituksena oli tehdä mahtavia löytöjä ja kartuttaa kuivahtaneita vaatekaappeja. Varsinkin omani hyllyt alkavat ammottaa tyhjyyttään. Pyörittiin aikamme kaupoissa ja kauhisteltuamme aivan ylihinnoiteltuja vaatteita. (nykyään hinta/laatu-suhde on kyllä aivan päin honkia) vatsamme mourusivatkin jo ruokaa ja päätimme pistäytyä läheiseen hesburgeriin. Tilasin jotain hyvin outoa. (kylmiä tortilloja tjn.) En jaksanut ahtaa niistä suuhuni edes puolia, mutta onneksi rakkaan ystäväni mahalaukku tuntuu olevan pohjaton. (mitä ei kyllä ulkoapäin huomaa)

Ruokatauon jälkeen palasimme takaisin kaupoille ja ystäväni ostikin aivan älyttömän törkeän mahtavan hienon hupparin. Juuri sen jonka itse olisin halunnut, mutta kukkaroni ei vaan suonut minulle sitä rahamärää, jonka ihanaisen ostamiseen olisin tarvinnut. (onneksi sain äidin lupautumaan maksumieheksi parin tekaistun kyyneleen jälkeen, ja nyt pitäisi palata takaisin ostoksille, kunhan tästä tokenen) Ja niinhän siinä sitten loppujenlopuksi kävi, että mukaani ei tarttunut ainuttakaan vaatekappaletta. Onneksi matka ei itseltäni sinäänsä mitään maksanut, kerrankin onnellinen bussikortin omistaja kun olen. Jotain hyvää siis.

Valitettavasti Lauantainen ikean matka peruuntui äidin siskon miehen vakavan sairastumisen takia. Äiti tietysti lähti siskonsa luo, joten reissua täytyy siirtää. Toivottavasti mies paranee, tällä hetkellä ei hyvältä näytä. Joskus tuntuu etteivät ne lääkärit saa mitään aikaseksi! ärrinmurrin.. vaikka tuskinpa se sentään niiden syy on, ettei saada selville mikä keuhkokuumeen ja verenmyrkytyksen on aiheuttanut. Nyt sitten toivotaan, että hengityskoneen teho riittää, eikä tuledusarvot enää nousisi.

Tämä teksti tuntuu nyt jotenkin erittäin erittäin erittäin hajanaiselta ja huonosti kirjotetulta. No, pistetään päänsäryn piikkiin. Ehkäpä on taas aika vetäytyä takaisin peiton alle ja ottaa pienet nokoset. Eihän tässä mitään muuta olekaan tehty nyt viime päivien aikana. Eilen poikkis saapui lohduttamaan flunssaista mukanaan valtava muovikassillinen kaikkia herkkuja. Nam! On se kyllä ihana, vaikka ei kauheasti auta tuossa dietti-projektissa. Mässäiltiin sitten ihan vatsakipuun asti kaikki herkut samalla kun katsottiin dvd:ltä komedia She's the man. Aivan mahtava elokuva! Kerrankin komedia josta tykkään. Asiaa.

Mutta nyt palaan takaisin lämpimän viltin alle (kunhan olen ensin keittänyt itselleni kupillisen teetä) ja yritän saada poikaystävän lapasia taas edistymään. Kai ne on pakko saada valmiiksi kun toinen meni langatkin ihan täpinöissä ostamaan. Pitikin kertoa, että saatan omata neulomis/virkkaamis taitoja. Nyt on sitten tilauksessa kasa töitä villapaidoista myssyihin. Tosin lapaset ainoastaan lupasin toteuttaa.

virkkausta ja selkäkipuja

Nyt on sitten niin, että olen onnistunut totaalisesti jumittamaan itseni virkkaamisen kiehtovaan maailmaan. Kiitos Ian ja hänen ihanien myssyjensä. Olen koko päivän virkannut, virkannut ja virkannut. Ensimmäinen yritys tuli kyllä sössittyä aika pahasti ja päätin sitten aloittaa kokonaan alusta. Ehkä nyt onnistuu paremmin. Vaikka eipä sitä mitään huippusuoritusta voi yli vuoden tauon jälkeen odottaa. Hyvä että muistin millainen on puolipylväs. Sain äidiltä rahaa ripsiväriin, kun vanhaa joutuu jo vedellä laimentamaan jotta jotain väriä ripsiinsä saa. No, kaupassa ripsari jäi kuitenkin hyllyyn, kun innostuin ostamaan lankoja myssyä varten. Mutta ei kerrota äidille.

Selkäni on jälleen räjähtämis tuohoutumis pisteessä. En tiedä, olenko maininnut loukanneeni selkäni tuossa kolmisen vuotta sitten. Siitä asti se on reistaillut tasaisen tappavasti. Tämä koneella istuminenkaan ei sille varmasti hyvää tee, mutta kun ei itseään tästä ylöskään saa. Enpä ole tässä vasta kuin nelisen tuntia istunut. Onnistuin koukuttamaan itseni Tomin autopeliin ja olen ajellut pari päivää innolla poliiseja karkuun pisin kaupunkia. Heikolla onnistumisella tosin. Selkä ei tykkää huonossa tuolissa istumisesta. Kunnon selkänoja olisi poikaa. Tai ehkäpä pieni lenkki ulkoilmassa, joka vetreyttäisi mukavasti sekä aivot, että lihakset.

Tänään en taida postaukseeni saada yhtään kuvaa, sillä majailen tosiaan viikonlopun Tomin luona. Kamera kyllä olisi mukana, mutta sopivaa johtoa ei kuvien koneelle saamiseen tahdo löytyä. En tiedä osaanko julkaista tekstiä, jossa ei ole yhtään kuvaa. Lupauksistani huolimatta en ole onnistunut vielä lisäämään kuvia tekstin väliin, ainoastaan ihan ylimmäiseksi. Joku fiksumpi voisi vähän antaa neuvoja niin saisi niitä kuvia sitten enemmänkin.

Tekisi jotenkin mieli lähteä tänään jonnekin, vaikka vaan ajelemaan, mutta taitaa olla turha toivo. Tomi viihtyy niin tiivisti autotallissa. Rukkaa kai jotain subbariin liittyvää, enpä pahemmin noista ymmärrä. Täytyy siis varmaa istua koko ilta koneella ja pahentaa tätä selkäkipua. No, ainakin on aikaa perehtyä kunnolla aivan mahtaviin blogeihin, joita olen taas löytänyt vallattomasti lisää. Voi kun ehtisin istumaan koneella niin paljon, että voisin seurata niitä kaikkia aktiivisesti. Ai niin! Meinasin ihan unohtaa! Kuluuhan tämä ilta rattoisasti myös myssyä virkatessa. Olen aika tuskautunut sen kanssa, kun ei tahdo onnistua. Taisin kyllä viimeinkin keksiä miten saan sen fiksusti tehtyä. Tämä tyttö kun ei itsepäisyyttään suostu ohjeita katsomaan. Saattaisi kyllä olla ihan aiheellista.

Mutta voi, Tomin äiti on ostanut uuden koiranpennun ja se tuli tänään. Aivan mahdottoman äärettömän suloinen sanon minä! Siitäkin kyllä ihan varmasti laitan kuvan jossain vaiheessa, ehkä jopa jo tänään tai huomenna. Yleisesti en koirista pahemmin välitä, mutta tuo on vallan suloinen otus. Näyttää vähän makkaralta jolla on pää ja karvoja. Niin ja eri väritys. Toivottavasti Tuula ei tätä eksy lukemaan, ei ehkä tykkäisi kun sanon sen uutta lellikkiä makkaraksi. *nauraa*

Hmmm pitäisi varmaan taas palata tuon virkkuutyön pariin, sillä selkä ei tosiaankaan enää kestä tässä koneella istumista. Särkee niin vietävästi. Jos vaikka saisin myssyn tänään suht hyvään malliin. Haluaisin sen käyttöön jo ensi viikolla. Aika vaan ei ole tahtonut riittää. Mutta nyt sitä aikaa sitten olisi. Joten toimeen siis.

ps. ahdistaa kyllä vähän tämä kuvaton postaus, mutta ehkäpä kestän sen tämän kerran.

Koulumasennusta ja muuta höpinää

Huoh.. Niin se sitten vaan on, että tämä tyttö ei englantia osaa. Tänään saatiin takaisin kokeet. No, luettu ja aine meni ihan hyvin, molemmista sain kuusi puolikkaan. Eihän tuo mikään loistotulos ole, mutta iteltäni todellakin ihan hyvä/normaali. Olin jo suht innostunut ja tyytyväinen, kunnes vedin pinon alimmaisena olleen kielioppikokeen paperin esille. Ylänurkassa komeili mikäs muukaan kuin kirkuvan punainen 4+! Nii'in että sillä lailla tällä kertaa. Perseelleni meinasin lentää kun näin. On se hitto soikoon kumma kun ei parempaa numeroa tule vaikka kuinka pusertaa ja pusertaa. Eipä tuo vainvainen plus merkkikään numeron perässä päivää pahemmin piristänyt. Kohta en kyllä enää jaksa edes yrittää. Ensi vuonna edessä olisi pitkän englannin kirjoitukset ja voin jo nyt kertoa, että penkin alle menee ja pahasti. Kiinnostus nyt sattumoisin pyörii jossain muualla kuin koulunkäynnissä, saatikka sitten englannissa.

Eivätpä nuo muutkaan kokeet niin kehuttavasti menneet. Toivotaan nyt vielä parasta yhteiskuntaopin suhteen. Jos ei ala sitä kasia näkymään, saa tämä tyttö alkaa tehdä tuttavuutta hirttosilmukan kanssa. No, ei nyt sentään. Laskenkin nyt jaksotodistuksen keskiarvon kuviksen kurssien varaan ja korkeat ovat odotukset. Kieltämättä tulee olemaan pienoinen pettymys jos ensi tiistaina ei paperissa sitä kaksinumeroista lukua komeile. No, saa toivoa.

Koulun ilmapiiri on muutenkin niin paska. Ihan suoraansanottuna. Mitäpä sitä nyt kaunistelemaan. Jotenkin iski taas sellanen olo, että tästä ei tule yhtään mitään. Hyvät ideat tunnetusti tulevat viisi minuuttia liian myöhään. (tässä tapauksessa kylläkin vuoden myöhässä) Ei sitä enää nyt minnekkään muualle viitsi vaihtaa. Läpi tämä on rämmittävä vaikka saappaat jo nyt täynnä vettä. Ainiin, saatiin muuten koulukuvat. Olinpa taas fiksun näkönen. Juuri metsästä tullut selvästikkin. Vaikka mitäpä muuta sitä näillä hiuksilla voi odottaa kuin menninkäiseksi muuttumista. No, sitten ei varmaan tarttis käydä ainakaan koulua.

Mutta uusi jakso alkoi. Psykologiaa, voi että oon sitä odottanut. Yksi niistä harvoista valopilkuista tuolla ankeassa koulumaailmassa. Kuviksen lisäksi tietenkin. Psykologia on sitä mistä oikeasti olen kiinnostunut ja siihen jaksaa panostaa. Harmittaa vaan, että näitten valtavien reaaliainemäärien takia jouduin jättämään pois käsityöt. Tänä syksynä en siis saakkaan sitä uutta lämmintä itseneulottua villapaitaa. Tai no saisihan sen jos vaan viitsi kotona tehdä.

Katottiin eilen Catwoman leffa. Tuli subilta puol kaheksan aikaan. Omasta mielestäni oli kyllä yksi maailman huonoimmin tehdyistä elokuvista. Voi että miten hyvin ne tietokoneella tehdyt kohtaukset huomasi. Ihan inhon väreitä kulki pitkin selkäpiitä. Eipä ole taas nähtävästi jaksettu panostaa. Muutenkin jotenkin tällanen liian perus sankari leffa. Hyvis ja pahis missä se hyviskin on vähän pahis. Hyvännäkönen ämmä pääroolissa niin saadaan paljon katsojia tuolta mies sukupuolen edustajilta. Aika klisee juoni muutenkin. No, ehkä jotkut tykkää..

Mutta mitä mitä, taas uppouduin koneen ääreen. Ei pitänyt tänään edes kirjottaa uutta merkintää vaan piti käydä ainoastaan katsastamassa mahdolliset kommentit sellasena aivojen lepyttelynä. Koulukirjojen ja kuviksentöiden äärressähän tässä nyt pitäisi istua. Ihmekkös tuo että arvosanat uppoavat kuin kivet järvenpohjaan.. vai miten se nyt oli..

säätutkassa sateisia päiviä

Tänään kun astelin koulusta kotiin kaatosateen hyväilemänä, mieleeni tupsahti vallaton halu hyppiä vesilammikoissa. Maltoin sentään olla pilaamatta tennareitani ja väistelin vesilammikot kiltisti. Kotiin päästyäni ajattelin etsiä kaapista kumisaappaat, MUTTA eihän niitä löytynyt. Äiti on varmaan vienyt kirpparille jo kaksi vuotta sitten, kun silloin yläasteikäisenä vakuuttelin etten ikinä voisi kumisaappaita jalkaani vetäistä. Ajattelin myös, että kun saan seuraavan tilin käsiini, ostan itselleni jonkin pirteän sateenvarjon, joka sitten piristää ankeita ja sateisia syysaamuja, joita varmasti monia tulee vielä olemaan.

Tai no oikeastaan en voi sanoa syysaamuja ankeiksi. Tavallaan rakastan niitä. Kun mietin tarkemmin, ymmärrän että syksy on kauneinta ja parasta aikaa vuodesta. Voi kunpa aina olisi syksy. Syksy vaan on... ...niin kodikas ja lämmin. *nauraa* Okei, viiltävä viima ja jäätävä sade ovat varmasti kaukana lämpimästä. Mutta se tunnelma, kun sade hakkaa ikkunoihin, takassa palaa tuli tai ikkunalaudoilla on kymmeniä kynttilöitä. Lempimusiikki soimassa taustalla ja lankakerä tai kirja kainalossa istuu lämpimän viltin alla.

Syksyssä ihanaa on myös pukeutuminen. Silloin saa taas pukea päälleen mahtavia neuleita, kietoa kaulaansa paksuk kaulahuivin, vetää myssyn korville ja sukkahousut jalkaan. Kirkkaat värit oikein korostuvat muuten harmaassa syksyssä. Sainkin idean virkata itselleni uuden pipon, jos enää edes osaan. Joku lämpimän oranssi voisi olla kiva. Katsoo nyt saanko mitään aikaan.

Nyt kun syksyä onnessani ajattelin, alkoivat myös blogini ulkoasu masentaa. Aluksi ajattelin, että tällainen tyylitellyn harmaa on todella hieno, mutta oikeastaan se onkin hyvin ankea. Voisin uudistaa ulkoasun, vaikkapa jo tänään jos ehdin. Nyt valitsen väreiksi varmasti jotain kaunista. Ehkäpä oranssia ja luonnonvalkoista, hieman vihreää ja ruskeaa.. No katsoo nyt mitä osaan ja saan aikaiseksi.

Tänään on kaikin puolin hyvä päivä. Syyssateet alkoivat, koeviikon viimeinen koe on nyt takana, olen kävellyt käsikädessä Tomin kanssa nyt tasan puolivuotta, huomenna alkaa uusi jakso, joten läksyistä ei tarvitse stressata. Ainut miinus puoli päivässä, joka kylläkin jää hyvin mitättömäksi näin monen positiivisen asian varjossa, on työt. Niin, lehti täytyy jakaa. Oli olo tai sää sitten mikä tahansa. Mutta nyt kun näin iloisella tuulella olen, onnistun löytämään siitäkin jotain positiivista. Nimittäin, olen ainakin ennen huomannut, että kun tekee töitä, saa rahaa. Ja kun saa rahaa, voi ostaa kaikkea kivaa ja ihanaa ja mahtavaa ja suloista. Joten ehkäpä tuo työ ei niin huono asia olekaan.

Aikani olisi pikkuhiljaa syyhkiä takaisin koululle hakemaan muutama koe. Ajattelin ensin odottavani huomiseen, mutta eihän minulla niin paljoa ole malttia. Toivottavasti ei mennyt hirveän huonosti, vaikka nyt eivät edes koenumerot saa päivääni pilattua. Takkunikin ajattelin ehtiä pesemään tänään uudella shamppoolla (joka muuten tuoksuu ihan mahtavalta), joten taidan toivottavaa hyvää ja mahtavaa syyssateiden alku päivää kaikille! Muistakaa nauttia syksystä ja pukeutua lämpimästi kaikkeen kivaan!

sillisalaattia ja kuumia tunteita

"Etkö sä vois kuunnella nyt vaan sitä Nirvanaa. En haluu et alat kuuntelee tälläst muotimusiikkia." Siinä poikaystävän kommentti eilen kotimatkalla kun halusin kuunnella Happoradion Che Guevaraa. Hetkinen, jos nyt haluan yhden kappaleen kuunnella joltain hieman tunnetummalta tai kenties suositummalta bändiltä kuin Beat Happening tai Die so Fluid niin onko se sitten kaamea rikos? Tarkoittaako se heti, että alan kuuntelemaan massamusiikkia? Jotain muodin mukaista. Alkoi hivenen pännimään, ihan kun en saisi kuunnella sellaista musiikkia kuin haluan. Se, että jos Happoradio nyt mukamas on muotimusiikkia, ei tarkoita, että kuuntelisin sitä sen vuoksi että haluan olla muodikas. En oikeastaan muuten edes pidä kyseisestä yhtyeestä, tuo kyseinen kappale vaan jotenkin kolahtaa. Joten anteeksi nyt sitten kauhean paljon jos kuuntelen liian muodikasta musiikkia.

Niin, iski myös ahdistus tuossa eräänä kauniina (tai kenties sateisena) päivänä. Olen tässä viimeisen kuukauden ajan saanut kuunnella sanaa kihlat viiden minuutin välein. "Mennään kihloihin, haluun kihloihin, se olis mulle tosi tärkeetä et mentäis kihloihin, rakastan sua niin paljon ja haluisin kihloihin sun kans." Mutta kun kiitos ei. En nyt tarkoita mitenkään pahalla. Etten rakastaisi poikaystävääni yli kaiken tai jotain vastaavaa. En vain ole kihloihin menevää tyyppiä. Jos nyt niin voi sanoa. En myöskään ole naimisiin menevää tyyppiä, lapsia hankkivaa tyyppiä, jumalaan uskovaa tyyppiä jne. Mielestäni yksi sormus ei kerro mitään todellisista tunteista. Kaiken lisäksi mielestäni puoli vuotta on liian lyhyt seurustelu aika ennen kihloihin menoa, jos se nyt sitten välttämätöntä on. Jos vaikka katottaisiin uudestaan sitten poikaystävän armeijan jälkeen, kun itsekin on täyttänyt 18. Miten vaan saisi tuon rakkaan ihmisen uskomaan, ettei ole kyse siitä, etten rakastaisi häntä. En vaan osaa mitenkään, millään tapaa arvostaa tätä kihloihin menoa. Täysin vastoin aatteitani.

Mutta ehkäpä sitten olisi aika kirjoittaa jotain iloistakin kerrankin. Koeviikko alkaa vetämään viimeisiään! Vihdoinkin. Olen niin loppu, kuitti, poikki, romahtanut. Huomenna viimeinen koe, sekin onneksi matematiikkaa, mikä nyt kovinkaan vaikeaa ei ole. Ainakaan toivottavasti. Uskon ainakin olevani hyvä matematiikassa ja saavani siitä helposti hyvän numeron, eiköhän se riittäisi *nauraa* No toivotaan parasta. Sitten alkaakin uusi jakso, mistä tulee täysi painajainen. Ruotsia, Matikkaa, Bilsaa, Mantsaam Englantia ja Psykologiaa. Kiitos ja hei. Tämän vähän pientä isomman tytön pää ei kyllä tuollaista höykytystä kestä. Seuraavan kerran siis varmastikin kirjoittelen jostain hermoparantolasta. No, ehkei sentään.

Nyt mulla on kerrankin jotenkin sellanen olo, et saatan ehkä sittenkin oikeesti kuulua tänne. Alkaa menemään jotenkin paremmin. Tai en tiedä. Välillä iskee sellanen ahdistus että ei mitään rajaa. Se saattaa tulla ihan yhtäkkiä ja kestää vaan parisen minuuttia, tai sitten se saattaa kestää jopa viikon. Sillon ei mikään jaksa kiinnostaa, ihmiset on kusipäitä ja tekis mieli vaan lähteä pois. Nyt kuitenkin tuntuu suhteellisen hyvältä, taas pitkän masentavan kauden jälkeen. Ehkä nyt sittenkin pärjään täällä vielä muutaman vuoden, lukion loppuun asti. Ehken sittenkään ole niin kamala ihminen, ehkä sittenkin olen ihan ok:n näkönen ja ehkä sittenkin asiat on paljon paremmin kuin monella muulla ihmisellä. Ihan kiitollinen saa olla. Jotkut asiat pistää ajattelemaan. Mut aina joskus tulee sellanen olo, ettei mikään kelpaa, kaikki on päin v*ttua ja romahdan ihan lopullisesti. Mutta ei sitä lopullista romahdusta sitten ikinä tulekaan.

CMX- Kuolemaantuomitut

Eikö se riitä,

Siellä aukeavat

Kultaiset portit päivään uuteen ja vielä pyörii Maa?

Eikö se riitä,

Sinua rakastetaan

Paljon ja aina enemmän ja sinuun luotetaan?

Eikö se riitä,

Että joskus harvoin

Kätesi piirtää rajan kestävän ja todellisen?

Valo viipyy matkallaan.

Päivät vaihtaa kasvojaan,

Ja sinä kuljet läpi hehkuvan maailman.

Eikö se riitä,

Vielä pakahtuvat

Tunteesi monta kertaa rikkinäisen kauneuden edessä?
Eikö se riitä,

Aina kohoavat

Hohtavat uudet reitit aamupäivään matkasi tiellä?

Aika vyöryy radallaan.

Tuimat tuulet pettää maan,

Ja sinä kuljet läpi hehkuvan maailman.

On joskus kasvoillasi kivun kartta

Ja joskus auringon seitti,

Ja tiedät olevasi vielä täällä.

Ei mikään tapahdu huomenna.

Valo viipyy matkallaan.

Päivät vaihtaa kasvojaan.

Aika vyöryy radallaan,

Ja sinä kuljet läpi hehkuvan maailman.

Ajatusvirtaa

Saimme äidinkielentunnilla tehtävän, jossa harjoitellaan luovaa kirjoittamista. Opettajamme käski meitä ottamaan kynän käteen ja paperia nenän eteen. Kun kaikki olivat valmiita, hän antoi luvan kirjoittamisen aloittamiseen. Tehtävänä oli kirjoittaa kaikki, mitä mieleen tulee ja mitä ikinä vain sillä hetkellä ajatteleekin. Kirjoittamista ei saa keskeyttää hetkeksikään. Omasta tekstistäni tuli hyvin sekava, ja ihmekkös tuo. Ajattelin nyt kirjoittaa tekstini uudestaan tänne.

"Miksi ihmisten pitää aina olla täydellisiä? Juuri sellaisia kuin muut haluavat. Voisinko joskus sanoa -ei, en halua, en ole tällainen mitä te minun tahdotte olevan. Jos vain lähtisi pois ja jättäiisi taakseen kaikki vaatimukset ja olettamukset. Ulkona on pilvistä, aurinko ei ole paistanut moneen päivään. Se lisää ahdistumistani. Kaikki on harmaata.

En pysty keskittymään kirjoittamiseen. Ajatukset karkaavat joka hetki luokasta kuuluviin ääniin. Jonkun kimeään nauruun, paperin repeämiseen. Korkeisiin äänipiikkeihin, jotka viiltävät korvaa. Tuntuu kuin olisin irrallinen. Aivan kuin vain leijuisin ilmassa. Vatsassani tuntuu turtunut möykky. Suuni puhuu muuta mitä oikeasti ajattelen. Miksei ajatuksistani tule sanoja. Olisiko se liian julmaa. Kirjoitan vain kaiken ylös ja pidän räjähdysalttiin tunnepurkauksen kasassa. En oikeastaan jaksa enää edes kirjottaa. Miksi käteen täytyy aina sattua?

Joskus tuntuu, että oikeasti räjähdän. Alan vain huutamaan ihmisille. Ehkä he viimeinkin tajuaisivat, että kaikki ei oikeasti ole sitä miltä näyttää. Mitä tekisin illalla? Ärsyttää, kun en kuitenkaan päässyt tallille. Kiroan kalliit bussimatkat. Sitä rentoutumista olisi todellakin kaivattu. Märän ruohon ja hevosen tuoksu, pehmeä karva, vahva ja suuri eläin, jonka kanssa tulee täydellisesti toimeen, mutta tietää sen silti voivan tappaa sinut hetkessä. Täydellinen yhteistyö ja ehkä pieni pelon tunne auttavat unohtamaan murheet.

Niin, mutta en pääse sinne. Kiitos. Päätä särkee, voisi lähteä kotiin. Luokassa on aina kylmä. Ajatukset eivät nyt todellakaan pysy kasasssa. Jopa paperille on vaikeaa kirjoittaa todelliset ajatukset. Tuli mieleen, ettei tällä tekstillä ole mitään ideaa tai järkeä. No, ehkei sillä ole väliä.

Tasaiseksi muminaksi muuttuneet äänet palaavat taas mieleeni ja korviini sattuu. Kaikilla on aina niin paljon asiaa. Turhaa asiaa. Sanoja ei oikeastaan erota, mutta äänensävyn ja korkekuden kyllä huomaa. Puhuminen, äänet, ne tulevat kuin aaltoina. Välillä hiljaisena, välillä kovana vyörynä, kun kakki puhuvat samaan aikaan.

Väsyttää. Tulikohan nukuttua taas liian vähän. Taustalta kuuluu jotain vinkumista....."

Ja aika loppui. Kynä piti laskea ja paperi pistää pois. Enää ei saanut kirjoittaa sanaakaan. Niin, eihän tuossa tekstissä tosiaankaan ole mitään järkeä. Oikeastaan se kuulostaa typerältä kun sitä lukee, mutta se auttaa rentoutumaan. Se puhdistaa mieltä, kun saa purkaa itsestään kaiken ilman, että ajattelee mitä tekee. Kun vaan kirjoittaa ylös aivan kaiken, mitä mieleen tulee, saa olonsa paremmaksi ja rennommaksi. Kokeilkaa itsekin, se auttaa oikeasti.

Elokuun Pitkäperjantai

Niin masentavalta kuin se tuntuukin on todettava, että jälleen se on koittanut. Viimeinen loma-perjantai ennen koulujen alkua. Siis oman kouluni alkua. Tätä päivää voisi oikeastaan kutsua elokuun Pitkäperjantaiksi. Ja siltähän se tällä hetkellä näyttääkin. Ilma on ankean sateinen ja aika tuntuu matelevan. Missään ei tapahdu mitään, ehkä sitten illalla. Itse ainakin aion nauttia täysin siemauksin viimeisestä kesäloma viikonlopustani. Saa nähdä, mitä ilta tuo tullessaan,

Aamulla ensimäinen herätys tapahtui jo kuuden aikaan, kun poikaystävän raivostuttava herätysääni helähti soimaan yöpöydällä lojuvasta kännykästä. Yritin olla välittämättä siitä ja vain kääntää kylkeä, mutta vartin kuluttua kun poikaystävä edelleen makasi sängyssä, oli pakko kääntyä potkimaan laiskimus ylös sängystä. Ehdin juuri ummistaa silmäni, kun hän palaa takaisin huomauttamaan, että auto ei edelleenkään käynnisty ilman apua. Niinpä raahauduin kosteaan ja sateiseen perjantai-aamuun yöpaidassani, vain vääntääkseni avainta virtalukossa. Tämän jälkeen kaaduin tiedottomana takaisin sänkyni pohjalle.

Seuraavaksi havahduin epämääräiseen kolinaan ja ryminään. Vilkaisin kelloa ja totesin sen lähentelevän jo puolta kahtatoista. Nousin sängystä ja raahustin silmät puoliummessa keittiöön haaveilemaan olemattomasta aamupalastani jota siis ei missään vaiheessa tullut. Ah kiitos äiti kun jaksat vierailla kaupassa niin että minäkin saan ruokaa...

Samalla kun kirosin tyhjää jääkaappia, josta valokin oli jo päässyt palamaan -kiitos isä kun jaksat valon aina vaihtaa-pohdiskelin mitä ihmettä taas vaihteeksi pukisin päälleni tuonne ankeaan kesäsäähän. Tuntuu se vaan aina niin mahdottomalta keksiä jotai fiksua päällepantavaa, vaikka loppujen lopuksi omistan vaatteita suhteellisen paljonkin. Paidat lentelevät lattioille kun toisessa pursuavat läskit ja toinen on liian pitkä. Kolmas ei tietenkään sovi yhteen housujen kanssa ja loput sitten ovatkin niin tylsiä ja kulahtaneita. Kellään samaa ongelmaa? Loppujen lopuksi puen päälleni ne samat vaatteet, jotka koristivat vartaloani myös viime viikonloppuna. Niin todennäköisesti käy tänäänkin.

Aikani olisi siirtyä pöytäni ääreen ja katsoa jos vaikka saisin loihdittua kasvoilleni jonkilaisen luomuksen jonka avulla näyttäisin hivenen pirteämmältä. Ilta on vielä auki, mutta jonnekkin tästä kuitenki suunnataan eikä aikani enää riitä koneella istumiseen, vaikka asiaa olisikin. Pitäisi myös opetella lisäämään noita kuvia fiksusti, ei meinaan tahdo onnistua. No, katselen sitä sitten ensi kerralla. Nyt hyvää viimeistä lomaperjantaita, tai vaihtoehtoisesti ensimmäistä viikonloppua koulutyöstä, kaikille!

Minä täällä hei!

hmm.. on se outo juttu, miten yhtäkkiä saa loistokaan idean, ja hetken kuluttua se ei enää tunnukaan niin hyvältä. Päätin nyt kuitenkin luoda itselleni uuden blogin vanhani tilalle. Sivusto jolle aiemmin kirjoitin, ei toiminut ollenkaan ja kaikenlisäksi oli mahdottoman vaikeakäyttöinen. Entiseen blogiini kirjoitin myös enemmänkin tunteistani ja ajatuksistani. Täällä ajattelin myös niitä tietysti kirjoittaa, mutta panostan myös enemmän päiväkirjatyyliseen kerrontaan.

Tuskin ketään hirveästi blogini kiinnostaa, mutta lähinnähän kirjoitankin tätä itseäni varten, en muita. Eikä äidinkielen taidoilla voi hirveästi kehuskella, mutta eiköhän nekin siitä sitten ajallaan kehtiy. En tiedä tuleeko blogistani mitään sensaatiota, saatikka jaksanko sitä edes kovinkaan usein kirjotella. Aika tuntuu olevan kortilla muutenkin. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja niin edelleen..

Olen siis vielä joskus 17-vuotias tyttönen täältä suomenmaalta jostain. Yritän epätoivoisesti selvitä lukiosta, ja jos joku sattuu nyt kysymään miksi ihmeessä sinne menin, saattaa hän saada kaunismuotoisen nyrkkini silmäänsä. Ehei, lukio ei todellakaan ole minua varten. Ei sillä etten osaisi, pidän itseäni ihan fiksunakin, mutta kun ei kiinnosta tuo lukeminen niin ei kiinnosta. Läksyjen ja opiskelun sijaan käytänkin aikani valokuvaamiseen, hevosiin ja rakkaaseen ja varmasti maailman ihaninpaa poikaystävääni. Kyllähän nuo ikävät, hiljalleen ala-arvoista lähenevät numerot, varsinkin englannista, pistävät välillä pohtimaan, että pitäisikö sitä tosiaankin ryhdistäytyä, mutta eipä sitä sitten jaksa.

Ajattelin kyetä kirjoittamaan tätä täydellisesti tunteiden purkamiseen soveltuvaa blogiani vähintään parin päivän välein. Koitan myös lisäillä mukaan ottamiani valokuvia ja ties vaikka vielä joskus innostuisin piirtämään sarjakuvaa itsestäni ja omasta elämästäni. Olisikohan se mielenkiintoista? No, täytyy pohtia ja suunnitella.. Nyt on kuitenkin aika nostaa takamus tuolista ja suunnata askeleet piristävään ulkoilmaan jotta aivot taas saisivat happea tämän kirjoiturupeaman aiheuttaman vajeen edestä.