Sunnuntai oli oikea lökötyspäivä. Nukuttiin ensin pitkään ja löhöttiin sängyssä vielä kellojen siirtämisen kunniaksi kahteentoista asti. Sen jälkeen suuntasimme matkan kaupan kautta meille. (Oltiin siis oltu yötä Tomilla) Kaupasta mukaamme tarttui mm. kaksi levyä suklaata, pekonia (yök), norsu nauhaa (yök) ja jotain hirvittävää energiajuomalitkua. Eli ei mitenkään itseäni innostava ostoslista.
Löhöiltiin aikamme meillä, hakattiin Flat Outtia ja tuijotettiin telkkaria. Yritin samalla tivata Tomilta, että mitä ihmettä se aikoo tehdä pekonilla ja suklaalla. Lopulta tuo suosti paljastamaan, että aikoo kuorruttaa pekonit suklaakastikkeella, joka siis kyseisistä levyistä sulatettaisiin. Reippaana tyttönä tietenkin innostuin ideasta aivan valtavasti ja olin jo samassa keittiössä kulhoje, paistinpannujen ja kippojen joukossa. En niinkään innostunut ideasta kuorruttaa pekonia, mutta sain aivan mahtavan idean kastaa suklaalitkuun kaikkea muuta mitä ikinä vaan mieleen tuli. Lopulta suklaapäällysteen saivat mandariinin viipaleet, sydän, sekä valkosipuli sipsit, omena, riisikakku ja hedelmäkarkit. Raahattiin kolme leikkuulaudallista herkkuja ulos jäähtymään ja käytiin sörkkimässä niitä minuutin välein.
Mandariinit olivat ehdoton suosikkini ja niitä voisinkin tehdä lisää vaikka heti. Sipsit olivat myös ihan jees, vähän outo makuyhdistelmä ehkä. Pekoniakin uskaltauduin maistamaan, mutta ei oikeen omiin makutottumuksiin soveltunut edes suklaan kanssa. Riisikakut ja omenat olivatkin sitten juttu erikseen. Kröh.. Ei todellakaan niin hyvä idea ja lopulta ne päätyivätkin kaikkiruokaisen Tomin suuhun. No, tuli nekin sentään syötyä.
Jätettiin Idols eilen väliin ja syvennyttiin kakkoselta tulevaan Cry Babyyn. Johnny Depp kun suuri idolini on. Tomi kylläkään ei ollut niin innokkaana kun tyttöystävä tuijottaa vieressä ruutua kuola leukaa pitkin valuen. Mutta ei tuo leffa kyllä niin hyvä ollut mitä odotin. Aika sekopäinen ja en oikeen noista musikaaleista perusta. Katsottiin nyt kuitenkin loppuun asti kun tuollainen komistus oli näyttelemässä.
Tänään olikin taas aika palata koulunpenkille. En vaivautunut syyslomalla edes tekemään läksyjä ja aina kun pienikin mahdollisuus osui eteen, kirjoitin vastauksia kynäsauhuten piilossa opettajilta. Ehkä pitäisi taas ryhdistäytyä. Nyt pitäisi mennä tekemään psykologian alustavaa tuntia, joka huomenna olisi tarkoitus pitää ja jota en ole vielä yhtään valmistellut. Ihastuin kuitenkin niin paljon hedelmäaakkosiin (söin äidin vikan karkin), joten voi olla että poikkean ensin hieman kaupassa. Niin, mites se dietti meni?


0 kommenttia:
Lähetä kommentti