Happy Halloween ja niin edelleen.

Kieltämättä olen hieman katkera, kun en kutsua minkäänlaisiin halloween pirskeisiin tänä vuonna saanut. Ei sinäänsä, olisinhan voinut fiksusti järjestää ne myös itse, jos sellaiset kerran välttämättä haluaisin. No, nyt on kuitenkin jo liian myöhäistä. Olen kuitenkin suhteellisen innoissani tästä kurpitsajuhlasta, vaikka nyt en erityisemmin sitä pääsekkään viettämään. Tarkoituksena olisi kuitenkin yöllä tuijotella Manaajat televisiosta, Tomin kainalossa tietysti, ja ehkä myös jotain muuta hauskaa, mitä mieleen ikinä juolahtaakaan.

Oikeastaan nyt kun tarkemmin mietin, sanasta Halloween juolahtaa ensin mieleeni kurpitsa. Niin, olikohan tuo oikeastaan edes mikään yllätys. Sitten kun aletaan miettiä mitä muuta tuo sana mieleen tuo, jääkin aivoihin vain tyhjä aukko. Tai ainakin niin luulin ensin. Tuleehan sitä mieleen myös kynttilät, täysikuu, pimeät metsät, kummitukset, noidat ja vampyyrit, kauhuelokuvat jne. loputtomasti kaikkea karmivaa. Karmivaa ja kiehtovaa. En tiedä miksi, mutta olen jotenkin fanaattisen kiehtovasti kiintynyt kaikkee pelottavaan, karmivaan ja jäätävän jännittävään. Saa nähdä mitä nyt keksin.

Tänään olisi kuitenkin tarkoitus mennä myös elokuviin. Tomi haluaa välttämättä viedä minut katsomaan Max Paynen ja kun toinen niin nätisti lupasi maksaa leffaliput ja vielä popparit kaupanpäälle niin ei kai siinä muukaan sitten auta kuin istua se 1h 42min pimeässä salissa ja mäyssätä kaikkea mahdollista. Niin ja yrittää olla nukahtamatta. Heh, olenkohan nyt hieman liian kyyninen. Voihan se olla iha hyvä elokuva oikeasti. Ehkei arvosteluihin kannata uskoa. Vai mitä?

Olen lähiaikoina innostunut lukemaan monienkin muotibloggareiden blogeja ja tykästynyt niihin hyvinkin paljon. Sen takia olen miettinyt, että pitäisikö minunkin kirjoittaa blogiini edes jotain omasta tyylistäni jne.? Niin paljon kun olisi kysyttävää ja näytettävää. No, ehkä tällaisiakin postauksia vielä saadaan lukea. Jos niitä osaan kirjoittaa.

ainiin, joku oli sähköpostiini singauttanut tällaisen. Muistan lukeneeni tämä joskus aiemmin myös Nelliinan vaatehuoneessa, vai olikohan se samanlainen?

Millainen minä olen?

1. matkustaessani:

No, en ole mikään erityisen puhelias tyyppi, enemmänkin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, joka tykkää itsekseen tutkiskella läpi kaikki kaupungin nähtävyydet ja rantakojut. Rakastan myös öisiä kävelylenkkejä rannalla ja auringonottamista. Tykkään kyllä kiertää matkakohteen läpi mahdollisimman tarkkaan. Mutta en pingota. Loma on rentoutumista varten ja se tehdään, mitä ehditään ja jaksetaan.

2. kotona:

Useimmiten tylsistynyt. Oikeastaan aina, kun olen kotona rauhassa, istun koneella ja kirjoitan uutta postausta, luen seuraamiani blogeja ja metsästän kuvagallerioista huippuvalokuvaajia. Joskus kun innostun, saatan tarttua puikkoihin ja täräyttää esiin tunnissa uudet lapaset. Tämä kuitenkin on harvinaista. Loppujen lopuksi olen nykyään kotona hyvin vähän.

3. rakastuneena:

Positiivinen, hymyilevä, yli-iloinen, joka ei halua sanoa pahaa sanaa edes idiooteimmalle ihmiselle. Hyppelevä ja hyräilevä ADHD-tyyppi joka ei malta istua paikallaan, eli hyvinkin ärsyttävä.

4. romanttisena:

No tuota, en oikeastaan ole romanttinen laisinkaan. Se on täysin vieras sana. Vihaan kynttilä illallsisia tai ihania sydäntyynyjä ja nalleja. Tunnelmavalaistuksia, ruusunterälehtiä... En oikeastaan edes keksi mitään romanttista. Minulle riittää, kun saan nukkua Tomin kainalossa ja tehdä jotain hauskaa yhdessä.

5. huonoimmillasi:

Vihainen, kiukkuinen, kusipää, joka vittuilee kaikille kaikesta. Aukoo päätään 24/7 tai räjähtää pienimmästäkin asiasta. Kärsimätön, ehdottomasti kärsimätön. En malta odottaa hetkeäkään. Jos haluan, että Tomi tulee viereeni heti, niin siinä ei sitten auta mikään selittely, että teen tämän ensin loppuun. Sen on tapahduttava juuri silloin kun haluan tai muuten ei hyvää seuraa. Tiedän, että nämä piirteet ovat hyvin ärsyttäviä ja myöhemmin pyytelenkin anteeksi. Huonoimmalla hetkellä en kuitenkaan voi asialle mitään.

6. potiessasi huonoa omaatuntoa:

Poden huonoa omatuntoa oikeastaa aika harvoin. Miten sen nyt selittäisi. Mietin asioita niin tarkkaan, että harvoin teen asiaa, jota joudun katumaan myöhemmin. Jos niin joskus kuitenkin käy, yritän pyytää anteeksi jos on tarvetta, ja sen jälkeen vain unohtaa asian. Ei se jälkikäteen kuitenkaan enää auta, vaikka kuinka katuisi ja potisi huonoa omatuntoa.

7. intohimoisena:

Sekopäinen, kaikki muu unohtuu. Jos haluan jotain, oli se sitten mitä tahansa, en pysty ajattelemaan muuta tai keskittymään muuhun. Olen todella todella todella intohimoinen ihminen, moneenkin asiaan. Onko se sitten aina kuitenkaan hyvä asia?

suklaakuorrutusta ja... suklaakuorrutusta

Sunnuntai oli oikea lökötyspäivä. Nukuttiin ensin pitkään ja löhöttiin sängyssä vielä kellojen siirtämisen kunniaksi kahteentoista asti. Sen jälkeen suuntasimme matkan kaupan kautta meille. (Oltiin siis oltu yötä Tomilla) Kaupasta mukaamme tarttui mm. kaksi levyä suklaata, pekonia (yök), norsu nauhaa (yök) ja jotain hirvittävää energiajuomalitkua. Eli ei mitenkään itseäni innostava ostoslista.

Löhöiltiin aikamme meillä, hakattiin Flat Outtia ja tuijotettiin telkkaria. Yritin samalla tivata Tomilta, että mitä ihmettä se aikoo tehdä pekonilla ja suklaalla. Lopulta tuo suosti paljastamaan, että aikoo kuorruttaa pekonit suklaakastikkeella, joka siis kyseisistä levyistä sulatettaisiin. Reippaana tyttönä tietenkin innostuin ideasta aivan valtavasti ja olin jo samassa keittiössä kulhoje, paistinpannujen ja kippojen joukossa. En niinkään innostunut ideasta kuorruttaa pekonia, mutta sain aivan mahtavan idean kastaa suklaalitkuun kaikkea muuta mitä ikinä vaan mieleen tuli. Lopulta suklaapäällysteen saivat mandariinin viipaleet, sydän, sekä valkosipuli sipsit, omena, riisikakku ja hedelmäkarkit. Raahattiin kolme leikkuulaudallista herkkuja ulos jäähtymään ja käytiin sörkkimässä niitä minuutin välein.

Mandariinit olivat ehdoton suosikkini ja niitä voisinkin tehdä lisää vaikka heti. Sipsit olivat myös ihan jees, vähän outo makuyhdistelmä ehkä. Pekoniakin uskaltauduin maistamaan, mutta ei oikeen omiin makutottumuksiin soveltunut edes suklaan kanssa. Riisikakut ja omenat olivatkin sitten juttu erikseen. Kröh.. Ei todellakaan niin hyvä idea ja lopulta ne päätyivätkin kaikkiruokaisen Tomin suuhun. No, tuli nekin sentään syötyä.

Jätettiin Idols eilen väliin ja syvennyttiin kakkoselta tulevaan Cry Babyyn. Johnny Depp kun suuri idolini on. Tomi kylläkään ei ollut niin innokkaana kun tyttöystävä tuijottaa vieressä ruutua kuola leukaa pitkin valuen. Mutta ei tuo leffa kyllä niin hyvä ollut mitä odotin. Aika sekopäinen ja en oikeen noista musikaaleista perusta. Katsottiin nyt kuitenkin loppuun asti kun tuollainen komistus oli näyttelemässä.

Tänään olikin taas aika palata koulunpenkille. En vaivautunut syyslomalla edes tekemään läksyjä ja aina kun pienikin mahdollisuus osui eteen, kirjoitin vastauksia kynäsauhuten piilossa opettajilta. Ehkä pitäisi taas ryhdistäytyä. Nyt pitäisi mennä tekemään psykologian alustavaa tuntia, joka huomenna olisi tarkoitus pitää ja jota en ole vielä yhtään valmistellut. Ihastuin kuitenkin niin paljon hedelmäaakkosiin (söin äidin vikan karkin), joten voi olla että poikkean ensin hieman kaupassa. Niin, mites se dietti meni?

silmätulehdus

Niin menivät sitten kaikki suunnitelmat päin mäntyä kertaheitolla. Eilen aamulla heräsin kellon soittoon tyytyväisenä ja ajattelin, että oho, onpas silmät taas rähminyt ja vähän kirveleekin. No, nousin ylös ja löntystin vessaan, jossa sitten tajusin vilkaista peiliin. Hyvä etten perseelleni lentänyt peilikuvani nähtyä. Toinen silmä aivan rähmän peitossa, kirkuvan punainen ja turvonnut. LOISTAVAA! Ei sitten muuta kun vaatteet päälle ja päivystävälle sairaanhoitajalle hakemaan reseptiä, että saa silmätipat mahdollisimman nopeasti.

Pääsin terveysasemalle Tomin kyydissä samalla, kun se itse lähti Raumalle fysioterapiaan selän takia. Sää oli jo silloin ankea ja tuulinen, ja olinkin varannut mukaani sateenvarjon. Hoitajalta päästyäni tajusin vesipisaroiden putoilevan maahan jo aikamoista vauhtia. Kiiruhdin nopeasti sateenvarjon turvin apteekkiin hakemaan niitä tippoja. Pari askelta ennen apteekin ovea valtava tuulenpuuska tarttui sateenvarjooni ja heilautti sen nuriniskoin. Kuului kräts ja naps ja kaksi tikuista katkesi. Hyvä etten hermoromahdusta saanut, tungin vain kiukkuisena sateenvarjon lähimpään roskakoriin. Apteekin jälkeen sitten jouduin kävelemään kotiin kolme kilometriä ilman sateenvarjoa.

Niin ja kaiken huippuna se, että jouduin perumaan tallivuoron ja uimahalliin menemisen. Tallivuoro nyt ei sinänsä harmita, vähän ehkä hävettää kun kerran on luvannut ja sitten ilmoittaa näin myöhään, ettei kuitenkaan pääse tulemaan. No, onneksi Maria ymmärsi ja sanoi, että saa otettua karsinat itsekin. Uimahalli sitten taas harmitti paljonkin. Olisi todellakin tehnyt mieli mennä uimaan ja kun oltiin juuri edeltävänä iltana saatu sovittua kaikki valmiiksi ja ihan innostuttuakin. No, aina ei voi voittaa. Totesin kyllä samalla, että uikkareitteni alaosa on totaalisesti hukkunut, joten ehkä oli ihan hyvä, etten eilen lähtenyt uimaan.

Lupailin viime postauksessa, että raahaan tallille mukaan kamerani jos vaikka saisin aikaseksi jotain kuvamateriaalia. Kiire kuitenkin iski päälle, joten en hirveän montaa kuvaa ehtinyt napsia. Suurin osa niistä otetuista kuvistakin esittää hevosia, enkä niitä nyt tänne hirveästi viitsi tunkea. Ajattelin kuitenkin laittaa kuvan hoidokistani, jos jotain nyt sattuisi edes vähän kiinnostamaan, tai edes sitten omaksi ilokseni.


Sain eilen tietää muutamankin ikävän, ja ehkä vähän vähemmän ikävän asian. Aloitetaan ehkä niistä ikävistä. Olen mahdollisesti aikaisemminkin kirjoittanut, että kummitätini mies makaa teho-osastolla hengityskoneessa keuhkokuumeen ja verenmyrkytyksen takia. Eilen sitten selvisi, että saattaa viedä puolikin vuotta, ennen kuin hän pääsee kotiin sairaalasta ja yli vuosi, ennen kuin toipuu siihen kuntoon, mihin tuossa tapauksessa voi enää toipua. Lihakset ovat niin surkastuneet pelkästä makaamisesta, ettei hän jaksa enää kättään nostaa. On se kamalaa kun jonkun kohdalle tuollainen tuuri käy.

Toisena asiana äiti ilmoitti tyynen rauhallisesti mainoksia laittaessamme että, "Pia muuten, sun kummisetä on kuollut kaks viikkoo sitten, en oo muistanu sanoa aikasemmin". Okei joo, saattaa kuulostaa aika julmalta, mutta yksi tosiasia on se, etten ole nähnyt kummisetääni viiteentoista vuoteen ja toinen se, että ainakin vanhempien vähäisten kertomusten perusteella se oli joku mielenhäiriöinen ja väkivaltainen sika. No, tiedä sitä. Vain kuukausi sitten kuitenkin mietin itsekseni, pitäisikö minun selvittää kummisetäni olinpaikka tai että onko hän edes enää hengissä. Olisin mahdollisesti halunnut tutustua häneen tai edes selvittää missä hän asuu nykyään ja mitä tekee työkseen. Sitten yhtäkkiä ilmoitetaankin, että hän on kuollut. Ei se nyt sinänsä hirveästi koskettanut, vaikka ehkä karulta kuulostaakin, mutta olisinhan minä ehkä halunnut häneen tutustua vielä joskus. No, nyt se on myöhäistä.

Sitten kolmas ikävä asia. Huhun mukaan, ja vähän faktankin, vanhassa kodissamme on ollut tulipalo. Ei ilmeisesti mikään paha, mutta uutinen kuitenkin järkytti, sillä rakastin sitä taloa ylikaiken. En olisi koskaan halunnut muuttaa sieltä pois, mutta vanhempien mielestä se oli liian keskellä ei mitään. Ja jo pitkäaikaisena haaveenani on ollut muuttaa takaisin kyseiseen taloon, kunhan vain vähän vanhempana olisi rahaa ostaa se takaisin. Tiedä sitten miten innokkaasti nykyiset omistajat siitä tahtoisivat luopua. No, toivotaan ettei talo pahasti mennyt. Voisin oikeastaan ottaa tavoitteeksi hommata talosta ja pihapiiristä vanhoja valokuvia ensi postaukseen. Näkisitte kuinka suloinen se oikeasti on. Siellä oli niin ihana omenapuukin. Mihin ei kylläkään koskaan tullut omenia.

Ja sitten viimeisenä se ei niin ikävä asia, mutta sitäkin stressaavampi. Joulukuun alussa pitäisi nimittäin mennä ylioppilasjuhliin näillä näkymin. Kyseessä on pikkuserkkuni, joka edustaa toista sukupuolta ja jota en ole nähnyt moneen vuoteen. En hirveästi perusta heistä nykyään, tai ehkä he vain ovat hieman eri tyylisiä. Toisaalta odotan ihan innolla, että näen pojan ja muut veljekset taas pitkästä aikaan. Suurin stressin aihe on kuitenkin pukeutuminen. Äidin mielestä minun pitäisi pukea päälleni suorat mustat housut, mutta itse haluaisin pukeutua johonkin muuhun. Mieltäni ei ole jättänyt rauhaan Vilassa näkemäni aivan mahtava korkeavyötäröinen hame. Sellainen musta, jossa on nappeja. Wouw.. Haluaisin sen itselleni ja pukea sen päälleni. Mutta kukkaroni ei vain anna periksi tuolle 50 euron hinnalle joka minulle henkilökohtaisesti on aivan liian suuri. Tahtoo mekon!!! No, ehkä nyt palaan kauppaan kuolaamaan sitä ihanuutta ja jätän teidät tänne pakahduttavan tylsän postauksen pariin.

Lomapäiviä

Vihdoinkin se kauan odotettu syysloma on koittanut! Ihanaa. Vaikka meille ei tietenkään ole myönnetty sitä koko viikkoa, josta mm. ammattikoulua käyvät saavat nauttia, mutta onhan tuo kolme päivää + viikonloppu parempi kun ei mitään. Mitään erityisiä loma suunnitelmia minulla ei ole. Eilinen meni lähinnä töitä tehdessä ja siivotessa. Illalla kummitäti piipahti kylässä ja sitten innostuttiin pelaamaan Tomin kanssa jotain ihan älytöntä autopeliä, jossai sai runnoa toisen auton niin tohjoksi kuin vain ikinä. Tarkoituksena siis tämä perinteinen "Olen ensin maalissa kun sinä et voi enää liikkua!". Ja hyvinhän tuo sujui, Tomi ei meinannut edes pärjätä meikäläiselle kun oikein innostuin. Ehkäpä tänään jatketaan vielä ennen Idolsia.

Tänään tarkoituksenani oli nukkua pitkään ja löhötä sängyssä puoleen päivään, mutta tietekin heräsin kukonlaulun aikaa ihan itsestään pirteänä kuin peipponen. Huoh.. Se siitä rentoutumisesta. No, päätin sitten aikani kuluksi silputa vanhan Elle lehden, ja koota löytämistäni ihanuuksista suuren kollaasin. Kyllähän minä hyvään alkuun pääsin, mutta juuri siinä vaiheessa, kun lattia on peittynyt paperisilpun alle ja olisi aika siivota, päälle iskee armoton kyllästyminen ja laiskuus. Sinne jäivät kuvat ja roskat lattialle. No, uskottelen itselleni jatkavani illalla.

Silppuamisoperaation jälkeen suuntasin tieni suihkuun, sillä sellaisella rasvaletillä en kyllä kehtaa mennä edes tallille. Unohduinkin ihanan lämpimän suihkun alle vähän liian pitkäksi aikaa ja havahduin vasta, kun suihkuhuone alkoi täyttymään vesihöyrystä. Hupsista.. Kyllä se lämminvesi loppui oikeasti jo eilen illalla kun pikkuveli kävi saunassa.

Nyt en osaa tehdä enää mitään. Bussi lähtee kymmentä vaille yksi ja kello on vasta puoli kaksitoista. Yritän kehittää itselleni jotain tekemistä vielä tunnin ajaksi, ennen kun on aika marssia jäätymään pysäkille. Ajattelin raahata kameran mukaan, jos vaikka innostuisi ihan kuvaamaankin taas kerran. Pari hyvää ideaa jo mielessä. Voisin koittaa valloittaa viikonloppuna Tomin koneen, niin saisin sitä kuvamateriaalia ennemmän sitten tännekin. Ehkä telkeän Tomin autotalliin ja ryntään äkkiä koneelle. Kyllä se varmasti siellä viihtyy asentamassa ties mitä laitteita. Saa nähdä saa nähdä..

Huomiseksi ei oikeastaan myöskään ole mitään ihmeellistä ohjelmaa. Lupasin siis hoitaa tallin koko syysloman ajan, joten huomenna täytyy rynnistää sinne vielä aikaisemmin kuin tänään, jotta pääsee perjantain kunniaksi ajoissa pois. Tomi myös lupasi, että haetaan joku sen kaveri Raumalta kolmen aikaan Lauantain aamuyöllä, joten pitää kai varautua valvomiseen useamman batterytölkin voimin. Noh, onneksi ensi yönä saa vielä nukkua.

ihan näin meidän kesken...

.... että pääni hajoaa kohta!

Taitaapi taas alkaa tämä postaus raivoamisella ja turhautumisella. On se vaan niin epäreilua, että toisilla syysloma kestää viikon, meillä vaan kolme päivää (jos viikonloppua ei lueta mukaan) ja on se niin epäreilua, että omat kaverit ei tunnu olevan kavereita ollenkaan. Ihmeellistä turhaa vittuilua ja ärsyttämistä. Siis juuri siinä maailman ärsyttävimmässä mielessä ja ärsyttävimmällä tyylillä. Mutta joo se siitä.

ps. en jaksa koulua!

Olen niin niin niin ilonen, että Linda tippui eilen Idolsista. Seuraan ohjelmaa nyt kunnolla ensimmäistä kertaa ja mielestäni nyt näyttää siltä, että kilpailijoissa oikeasti voisi olla ainesta. Ei millään pahalla, mutta aikaisemmat osallistujat ovat olleet mielestäni enemmän tai vähemmän mauttomia. Suosikkini tällä kaudella on varmaankin Wellu, vaikka kyllähän tuo Kallekin on ihan hyvä. (ja vielä kaiken lisäksi oikein suloinenkin miekkonen) Tuli sitten eilen illalla fiilisteltyä tätä loistavaa pudotusta niin, ettei uni eksynyt silmään ennen kahtatoista. Voin kertoa, että aamu oli kyllä sitten tavallistakin ankeampi.

Jotenka aamunavausbiisi oli kyllä tänää aivan mahtava ja nappiin osuva! Tuli sitten koulussa uinailtua lähes kaikki tunnit ja eihän tuo sanakoekaan oikein hyvin mennyt. yllätys yllätys. Käytin psykologian tunnin pohtimalla, milloin pääsen seuraavaksi oikein tositoimiin tuon valokuvaamisen kanssa. Tulisi nyt oikeasti hei joku kaunis ja aurinkoinen päivä, että pääsis ulos kuvaamaan. Niin ja ne synttärit, että sais sen uuden putken. Onnistuu vähän paremmin ehkä sitten. Enää kolme viikkoa! Wihii.. Muistakaa onnitella ;)

Huomenna edessä olisi matikantesti, johon en todennäköisesti jaksa lukea, ja jonka asioita en todennäköisesti ymmärrä, koska viime viikon tunnit kuluivat pääsääntöisesti kotona löhöillessä. Tai no kipeähän ihan oikeasti olin eikä tuo flunssa oikein tunnu vieläkään helpottavan. Inhottavaa, kyllä huomaa taas syksyn koittaneen, vaikka muuten sitä rakastankin. En muuten vieläkään ole löytänyt itselleni mitään mahtavaa syyshamosta. Harmittaa ärrinmurrin! Olen kiertänyt läpi kaikki kirpputorit ja kaupat, joita täältä takapajulan läheltä vain löytää, mutta sitä oikeaa ei ole vielä osunut eteen. Tai no, oikeastaan on, mutta ku en millään raaski pulittaa yhdestä hameesta viittäkymmentä euroa. Vaikka olisihan se kyllä ollut juuri sellainen mitä hain.

Mutta nyt iski taas paniikki. Pitäisi ehtiä tekemään vaikka mitä vielä ennen Raumalle lähtöä. Käydään ostamassa Tomin autoon uudet mittarivalot kun vanhat hajosi. Ja varmaan taas jotain muuta krääsää. Ja voi kyllä se ihanainen sitten oikeasti yrittää lopettaa sen tupakoinnin! Wihii!.. On se ihana.

ps. nyt kun oon taas koti-koneella ni en saa lisättyä noita kuvia muuta ku tonne ylös. Sapettaa!

pps. en oikeen aina tiedä mistä kirjoittaisin, joten ottaisin mielelläni vastaan ideoita, palautetta, haasteita jne. jos joku tätä tosiaan käy lukemassa :)

Elämäntapamuutoksiako

Väsyneitä aamuja, päänsärkyä, rapakuntoa, liiallista syömistä ja liian vähäistä liikuntaa. Tuntuu, että nuo, ei niin hyvät asiat, kuvaavat elämääni vähän liiankin hyvin. Jotenkin iski aamulla tajuntaani tuo karu totuus, ettei elämä ole oikein kunnossa. Tai siis onhan se muuten, mutta elämäntavat ovat täysin nurin niskoin. On se kumma jos ei jaksa edes kilometriä juosta ilman lopullista tukehtumiskeuhkojenräjähtämiskuolemaa. Saatan olla hieman julma itselleni, mutta kyllä se totuus on nyt se, että asialle täytyy tehdä jotain ja äkkiä. Eikös se siitä aina lähde, että myöntää ongelmansa? heh..

Mutta mistä sitä sitten lähtisi liikkeelle? On hirveän harppaus muuttaa ruoka ja liikuntatottumukset samantien aivan täysin. En oikein usko, että kukaan pystyisi siihen. Jos nyt yhtäkkiä päätän, että siirryn täysin pupunruokalinjalle, karkit saavat jäädä lopullisesti kaupan hyllyyn ja joka päiväisen koneella istumisen tilalle siirtyy reipas juoksulenkki, tiedän, että jaksaisin ehkä muutaman päivän mutta siinä se. Mutta ehkä pikkuhiljaa pikkuhiljaa. Jos vaikka ottaisi tavoitteeksi käydä useammin lenkillä ja tehdä vähän lihaskuntoa. Kyllähän Tomin äiti uhkaili meitä kuntosalikorteilla, kun valitimme huonoa kuntoamme, mutta kun ei oikein nappaa mennä tuonne hikiselle kuntosalille lihaskimppujen ja anorektikkojen tuijoteltavaksi. Ei tule mikään voittaja fiilis. Muutenkin kun vihaan toisten tuijottelua kun yritän epätoivoisesti kohottaa surkeaa kuntoani.

Mutta ehkä jotain yritetään. Alkoi masentamaan tuo ankea kirjoitus huonoista elämäntavoistani, joten taidan siirtyä hihkumaan uutta innostustani! Olen nimittäin aika fanaattisesti kiintynyt vesipisaroiden kuvaamiseen, ja eilen sainkin mielestäni aivan mahtavia lehtikuvia med vesipisarat. Olin viemässä peittoja ulos tuulettumaan, kun aurinko hetkeksi malttoi pilvenraosta näyttäytyä, ja silloin huomasin ne. Ihanat, lähes sydämenmuotoiset lehdet pihanurmella, ja kaiken kruunasi aivan uskomattoman kauniit vesipisarat lehtien päällä! Wau.. Okei, ne eivät oikein päässeet oikeuksiinsa surkeiden kuvaajan taitojeni takia, mutta näkee tuosta alla olevasta kuvasta nyt jotain.


Ja jippii! Tomin koneella saan laitettua nuo kuvat ihan miten ikinä vaan haluan! Oma kone kusee ja pahasti. Tai siis Isin kone sillä eihän minulle sitä omaa konetta ole vielä suotu.

Mutta jooo, jääköön tämä nyt tällä kertaa tähän. Kiusaus kävi ylivoimaiseksi ja kaivaudun nyt takaisin Tomin kainaloon vähän huilimaan. Raukka kun makaa sängynpohjalla hieman huonossa kunnossa eilisen jälkeen. Mutta ehkä vielä tänään lisää.

tervehtymispäiviä - vai mitä ne nyt oli?

Niin se flunssa sitten iski minuunkin, vaikka kuinka vannoin ja vakuuttelin, että onnistun siltä säästymään. Eipä tullut silti yllätyksenä tämä sairastuminen, kun pikkuveli ja poikaystävä ovat maanneet jo sängynpohjalla kaameassa flunssassa. Luojan kiitos iski itselle vasta sunnuntai-illalla, ei mennyt viikonloppu sen takia pilalle. Nyt on sitten litkitty teetä varmaan kymmenen litraa kahdessa päivässä, lämmitelty varpaita lämpimissä sukissa ja katsottu telkkaria seuraavan puolen vuoden edestä.

Tähän väliin pienehkö paasaus! MIKSI IHMEESSÄ EN SAA NOITA KUVIA MUUALLE KUN TUONNE YLÖS?!?!?!?!? hemmetti kun menee hermot. Neuvoja on annettu (leikkaa-liitä jne), mutta kun en edes saa leikattua tota kuvaa, saatikka sitten liitettyä uudelleen! Onko mulla asetukset jotenkin väärin vai kenties ikuisena kohtalona tyytymien vain yhteen kuvaan/postaus. Ihan tyhmää! okei nyt takas normaaliin tekstiin.

Tosiaan, on tämä postaus taas vähän jäänyt, mutta todellisuus vaan on iskenyt taas vasten kasvoja. Ylimääräistä aikaa ei pahemmin ole. Tai ehkä sitä olisi, mutta en osaa sitä mistään repiä. Koulun jälkeen yleensä syön, saatan tehdä läksyjä ja käyn suihkussa. Tuskailen vaatteiden kanssa ja astun ulos ulko-ovesta, milloin minnekin. Ehkäpä Tomin luo, kavereille, lenkille tai tallille. Kotona olen yleensä vasta kymmenen aikaan, jolloin koko talo on jo pimeänä ja muut ihmiset nukkumassa. Paha alkaa naputtamaan silloin uutta postausta olohuoneessa, kun muut jo nukkuvat. Hakkaan kuulemma näppäimiä liian lujaa. Niin, miten olisi se oma kone?

Perjantaina ahtauduimme ystäväni kanssa täpötäyteen bussiin ja lähdimme tuskalliselle matkalle kohti Poria. Tarkoituksena oli tehdä mahtavia löytöjä ja kartuttaa kuivahtaneita vaatekaappeja. Varsinkin omani hyllyt alkavat ammottaa tyhjyyttään. Pyörittiin aikamme kaupoissa ja kauhisteltuamme aivan ylihinnoiteltuja vaatteita. (nykyään hinta/laatu-suhde on kyllä aivan päin honkia) vatsamme mourusivatkin jo ruokaa ja päätimme pistäytyä läheiseen hesburgeriin. Tilasin jotain hyvin outoa. (kylmiä tortilloja tjn.) En jaksanut ahtaa niistä suuhuni edes puolia, mutta onneksi rakkaan ystäväni mahalaukku tuntuu olevan pohjaton. (mitä ei kyllä ulkoapäin huomaa)

Ruokatauon jälkeen palasimme takaisin kaupoille ja ystäväni ostikin aivan älyttömän törkeän mahtavan hienon hupparin. Juuri sen jonka itse olisin halunnut, mutta kukkaroni ei vaan suonut minulle sitä rahamärää, jonka ihanaisen ostamiseen olisin tarvinnut. (onneksi sain äidin lupautumaan maksumieheksi parin tekaistun kyyneleen jälkeen, ja nyt pitäisi palata takaisin ostoksille, kunhan tästä tokenen) Ja niinhän siinä sitten loppujenlopuksi kävi, että mukaani ei tarttunut ainuttakaan vaatekappaletta. Onneksi matka ei itseltäni sinäänsä mitään maksanut, kerrankin onnellinen bussikortin omistaja kun olen. Jotain hyvää siis.

Valitettavasti Lauantainen ikean matka peruuntui äidin siskon miehen vakavan sairastumisen takia. Äiti tietysti lähti siskonsa luo, joten reissua täytyy siirtää. Toivottavasti mies paranee, tällä hetkellä ei hyvältä näytä. Joskus tuntuu etteivät ne lääkärit saa mitään aikaseksi! ärrinmurrin.. vaikka tuskinpa se sentään niiden syy on, ettei saada selville mikä keuhkokuumeen ja verenmyrkytyksen on aiheuttanut. Nyt sitten toivotaan, että hengityskoneen teho riittää, eikä tuledusarvot enää nousisi.

Tämä teksti tuntuu nyt jotenkin erittäin erittäin erittäin hajanaiselta ja huonosti kirjotetulta. No, pistetään päänsäryn piikkiin. Ehkäpä on taas aika vetäytyä takaisin peiton alle ja ottaa pienet nokoset. Eihän tässä mitään muuta olekaan tehty nyt viime päivien aikana. Eilen poikkis saapui lohduttamaan flunssaista mukanaan valtava muovikassillinen kaikkia herkkuja. Nam! On se kyllä ihana, vaikka ei kauheasti auta tuossa dietti-projektissa. Mässäiltiin sitten ihan vatsakipuun asti kaikki herkut samalla kun katsottiin dvd:ltä komedia She's the man. Aivan mahtava elokuva! Kerrankin komedia josta tykkään. Asiaa.

Mutta nyt palaan takaisin lämpimän viltin alle (kunhan olen ensin keittänyt itselleni kupillisen teetä) ja yritän saada poikaystävän lapasia taas edistymään. Kai ne on pakko saada valmiiksi kun toinen meni langatkin ihan täpinöissä ostamaan. Pitikin kertoa, että saatan omata neulomis/virkkaamis taitoja. Nyt on sitten tilauksessa kasa töitä villapaidoista myssyihin. Tosin lapaset ainoastaan lupasin toteuttaa.

virkkausta ja selkäkipuja

Nyt on sitten niin, että olen onnistunut totaalisesti jumittamaan itseni virkkaamisen kiehtovaan maailmaan. Kiitos Ian ja hänen ihanien myssyjensä. Olen koko päivän virkannut, virkannut ja virkannut. Ensimmäinen yritys tuli kyllä sössittyä aika pahasti ja päätin sitten aloittaa kokonaan alusta. Ehkä nyt onnistuu paremmin. Vaikka eipä sitä mitään huippusuoritusta voi yli vuoden tauon jälkeen odottaa. Hyvä että muistin millainen on puolipylväs. Sain äidiltä rahaa ripsiväriin, kun vanhaa joutuu jo vedellä laimentamaan jotta jotain väriä ripsiinsä saa. No, kaupassa ripsari jäi kuitenkin hyllyyn, kun innostuin ostamaan lankoja myssyä varten. Mutta ei kerrota äidille.

Selkäni on jälleen räjähtämis tuohoutumis pisteessä. En tiedä, olenko maininnut loukanneeni selkäni tuossa kolmisen vuotta sitten. Siitä asti se on reistaillut tasaisen tappavasti. Tämä koneella istuminenkaan ei sille varmasti hyvää tee, mutta kun ei itseään tästä ylöskään saa. Enpä ole tässä vasta kuin nelisen tuntia istunut. Onnistuin koukuttamaan itseni Tomin autopeliin ja olen ajellut pari päivää innolla poliiseja karkuun pisin kaupunkia. Heikolla onnistumisella tosin. Selkä ei tykkää huonossa tuolissa istumisesta. Kunnon selkänoja olisi poikaa. Tai ehkäpä pieni lenkki ulkoilmassa, joka vetreyttäisi mukavasti sekä aivot, että lihakset.

Tänään en taida postaukseeni saada yhtään kuvaa, sillä majailen tosiaan viikonlopun Tomin luona. Kamera kyllä olisi mukana, mutta sopivaa johtoa ei kuvien koneelle saamiseen tahdo löytyä. En tiedä osaanko julkaista tekstiä, jossa ei ole yhtään kuvaa. Lupauksistani huolimatta en ole onnistunut vielä lisäämään kuvia tekstin väliin, ainoastaan ihan ylimmäiseksi. Joku fiksumpi voisi vähän antaa neuvoja niin saisi niitä kuvia sitten enemmänkin.

Tekisi jotenkin mieli lähteä tänään jonnekin, vaikka vaan ajelemaan, mutta taitaa olla turha toivo. Tomi viihtyy niin tiivisti autotallissa. Rukkaa kai jotain subbariin liittyvää, enpä pahemmin noista ymmärrä. Täytyy siis varmaa istua koko ilta koneella ja pahentaa tätä selkäkipua. No, ainakin on aikaa perehtyä kunnolla aivan mahtaviin blogeihin, joita olen taas löytänyt vallattomasti lisää. Voi kun ehtisin istumaan koneella niin paljon, että voisin seurata niitä kaikkia aktiivisesti. Ai niin! Meinasin ihan unohtaa! Kuluuhan tämä ilta rattoisasti myös myssyä virkatessa. Olen aika tuskautunut sen kanssa, kun ei tahdo onnistua. Taisin kyllä viimeinkin keksiä miten saan sen fiksusti tehtyä. Tämä tyttö kun ei itsepäisyyttään suostu ohjeita katsomaan. Saattaisi kyllä olla ihan aiheellista.

Mutta voi, Tomin äiti on ostanut uuden koiranpennun ja se tuli tänään. Aivan mahdottoman äärettömän suloinen sanon minä! Siitäkin kyllä ihan varmasti laitan kuvan jossain vaiheessa, ehkä jopa jo tänään tai huomenna. Yleisesti en koirista pahemmin välitä, mutta tuo on vallan suloinen otus. Näyttää vähän makkaralta jolla on pää ja karvoja. Niin ja eri väritys. Toivottavasti Tuula ei tätä eksy lukemaan, ei ehkä tykkäisi kun sanon sen uutta lellikkiä makkaraksi. *nauraa*

Hmmm pitäisi varmaan taas palata tuon virkkuutyön pariin, sillä selkä ei tosiaankaan enää kestä tässä koneella istumista. Särkee niin vietävästi. Jos vaikka saisin myssyn tänään suht hyvään malliin. Haluaisin sen käyttöön jo ensi viikolla. Aika vaan ei ole tahtonut riittää. Mutta nyt sitä aikaa sitten olisi. Joten toimeen siis.

ps. ahdistaa kyllä vähän tämä kuvaton postaus, mutta ehkäpä kestän sen tämän kerran.

Koulumasennusta ja muuta höpinää

Huoh.. Niin se sitten vaan on, että tämä tyttö ei englantia osaa. Tänään saatiin takaisin kokeet. No, luettu ja aine meni ihan hyvin, molemmista sain kuusi puolikkaan. Eihän tuo mikään loistotulos ole, mutta iteltäni todellakin ihan hyvä/normaali. Olin jo suht innostunut ja tyytyväinen, kunnes vedin pinon alimmaisena olleen kielioppikokeen paperin esille. Ylänurkassa komeili mikäs muukaan kuin kirkuvan punainen 4+! Nii'in että sillä lailla tällä kertaa. Perseelleni meinasin lentää kun näin. On se hitto soikoon kumma kun ei parempaa numeroa tule vaikka kuinka pusertaa ja pusertaa. Eipä tuo vainvainen plus merkkikään numeron perässä päivää pahemmin piristänyt. Kohta en kyllä enää jaksa edes yrittää. Ensi vuonna edessä olisi pitkän englannin kirjoitukset ja voin jo nyt kertoa, että penkin alle menee ja pahasti. Kiinnostus nyt sattumoisin pyörii jossain muualla kuin koulunkäynnissä, saatikka sitten englannissa.

Eivätpä nuo muutkaan kokeet niin kehuttavasti menneet. Toivotaan nyt vielä parasta yhteiskuntaopin suhteen. Jos ei ala sitä kasia näkymään, saa tämä tyttö alkaa tehdä tuttavuutta hirttosilmukan kanssa. No, ei nyt sentään. Laskenkin nyt jaksotodistuksen keskiarvon kuviksen kurssien varaan ja korkeat ovat odotukset. Kieltämättä tulee olemaan pienoinen pettymys jos ensi tiistaina ei paperissa sitä kaksinumeroista lukua komeile. No, saa toivoa.

Koulun ilmapiiri on muutenkin niin paska. Ihan suoraansanottuna. Mitäpä sitä nyt kaunistelemaan. Jotenkin iski taas sellanen olo, että tästä ei tule yhtään mitään. Hyvät ideat tunnetusti tulevat viisi minuuttia liian myöhään. (tässä tapauksessa kylläkin vuoden myöhässä) Ei sitä enää nyt minnekkään muualle viitsi vaihtaa. Läpi tämä on rämmittävä vaikka saappaat jo nyt täynnä vettä. Ainiin, saatiin muuten koulukuvat. Olinpa taas fiksun näkönen. Juuri metsästä tullut selvästikkin. Vaikka mitäpä muuta sitä näillä hiuksilla voi odottaa kuin menninkäiseksi muuttumista. No, sitten ei varmaan tarttis käydä ainakaan koulua.

Mutta uusi jakso alkoi. Psykologiaa, voi että oon sitä odottanut. Yksi niistä harvoista valopilkuista tuolla ankeassa koulumaailmassa. Kuviksen lisäksi tietenkin. Psykologia on sitä mistä oikeasti olen kiinnostunut ja siihen jaksaa panostaa. Harmittaa vaan, että näitten valtavien reaaliainemäärien takia jouduin jättämään pois käsityöt. Tänä syksynä en siis saakkaan sitä uutta lämmintä itseneulottua villapaitaa. Tai no saisihan sen jos vaan viitsi kotona tehdä.

Katottiin eilen Catwoman leffa. Tuli subilta puol kaheksan aikaan. Omasta mielestäni oli kyllä yksi maailman huonoimmin tehdyistä elokuvista. Voi että miten hyvin ne tietokoneella tehdyt kohtaukset huomasi. Ihan inhon väreitä kulki pitkin selkäpiitä. Eipä ole taas nähtävästi jaksettu panostaa. Muutenkin jotenkin tällanen liian perus sankari leffa. Hyvis ja pahis missä se hyviskin on vähän pahis. Hyvännäkönen ämmä pääroolissa niin saadaan paljon katsojia tuolta mies sukupuolen edustajilta. Aika klisee juoni muutenkin. No, ehkä jotkut tykkää..

Mutta mitä mitä, taas uppouduin koneen ääreen. Ei pitänyt tänään edes kirjottaa uutta merkintää vaan piti käydä ainoastaan katsastamassa mahdolliset kommentit sellasena aivojen lepyttelynä. Koulukirjojen ja kuviksentöiden äärressähän tässä nyt pitäisi istua. Ihmekkös tuo että arvosanat uppoavat kuin kivet järvenpohjaan.. vai miten se nyt oli..

säätutkassa sateisia päiviä

Tänään kun astelin koulusta kotiin kaatosateen hyväilemänä, mieleeni tupsahti vallaton halu hyppiä vesilammikoissa. Maltoin sentään olla pilaamatta tennareitani ja väistelin vesilammikot kiltisti. Kotiin päästyäni ajattelin etsiä kaapista kumisaappaat, MUTTA eihän niitä löytynyt. Äiti on varmaan vienyt kirpparille jo kaksi vuotta sitten, kun silloin yläasteikäisenä vakuuttelin etten ikinä voisi kumisaappaita jalkaani vetäistä. Ajattelin myös, että kun saan seuraavan tilin käsiini, ostan itselleni jonkin pirteän sateenvarjon, joka sitten piristää ankeita ja sateisia syysaamuja, joita varmasti monia tulee vielä olemaan.

Tai no oikeastaan en voi sanoa syysaamuja ankeiksi. Tavallaan rakastan niitä. Kun mietin tarkemmin, ymmärrän että syksy on kauneinta ja parasta aikaa vuodesta. Voi kunpa aina olisi syksy. Syksy vaan on... ...niin kodikas ja lämmin. *nauraa* Okei, viiltävä viima ja jäätävä sade ovat varmasti kaukana lämpimästä. Mutta se tunnelma, kun sade hakkaa ikkunoihin, takassa palaa tuli tai ikkunalaudoilla on kymmeniä kynttilöitä. Lempimusiikki soimassa taustalla ja lankakerä tai kirja kainalossa istuu lämpimän viltin alla.

Syksyssä ihanaa on myös pukeutuminen. Silloin saa taas pukea päälleen mahtavia neuleita, kietoa kaulaansa paksuk kaulahuivin, vetää myssyn korville ja sukkahousut jalkaan. Kirkkaat värit oikein korostuvat muuten harmaassa syksyssä. Sainkin idean virkata itselleni uuden pipon, jos enää edes osaan. Joku lämpimän oranssi voisi olla kiva. Katsoo nyt saanko mitään aikaan.

Nyt kun syksyä onnessani ajattelin, alkoivat myös blogini ulkoasu masentaa. Aluksi ajattelin, että tällainen tyylitellyn harmaa on todella hieno, mutta oikeastaan se onkin hyvin ankea. Voisin uudistaa ulkoasun, vaikkapa jo tänään jos ehdin. Nyt valitsen väreiksi varmasti jotain kaunista. Ehkäpä oranssia ja luonnonvalkoista, hieman vihreää ja ruskeaa.. No katsoo nyt mitä osaan ja saan aikaiseksi.

Tänään on kaikin puolin hyvä päivä. Syyssateet alkoivat, koeviikon viimeinen koe on nyt takana, olen kävellyt käsikädessä Tomin kanssa nyt tasan puolivuotta, huomenna alkaa uusi jakso, joten läksyistä ei tarvitse stressata. Ainut miinus puoli päivässä, joka kylläkin jää hyvin mitättömäksi näin monen positiivisen asian varjossa, on työt. Niin, lehti täytyy jakaa. Oli olo tai sää sitten mikä tahansa. Mutta nyt kun näin iloisella tuulella olen, onnistun löytämään siitäkin jotain positiivista. Nimittäin, olen ainakin ennen huomannut, että kun tekee töitä, saa rahaa. Ja kun saa rahaa, voi ostaa kaikkea kivaa ja ihanaa ja mahtavaa ja suloista. Joten ehkäpä tuo työ ei niin huono asia olekaan.

Aikani olisi pikkuhiljaa syyhkiä takaisin koululle hakemaan muutama koe. Ajattelin ensin odottavani huomiseen, mutta eihän minulla niin paljoa ole malttia. Toivottavasti ei mennyt hirveän huonosti, vaikka nyt eivät edes koenumerot saa päivääni pilattua. Takkunikin ajattelin ehtiä pesemään tänään uudella shamppoolla (joka muuten tuoksuu ihan mahtavalta), joten taidan toivottavaa hyvää ja mahtavaa syyssateiden alku päivää kaikille! Muistakaa nauttia syksystä ja pukeutua lämpimästi kaikkeen kivaan!