BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS

maanantai 20. lokakuuta 2008

ihan näin meidän kesken...



.... että pääni hajoaa kohta!


Taitaapi taas alkaa tämä postaus raivoamisella ja turhautumisella. On se vaan niin epäreilua, että toisilla syysloma kestää viikon, meillä vaan kolme päivää (jos viikonloppua ei lueta mukaan) ja on se niin epäreilua, että omat kaverit ei tunnu olevan kavereita ollenkaan. Ihmeellistä turhaa vittuilua ja ärsyttämistä. Siis juuri siinä maailman ärsyttävimmässä mielessä ja ärsyttävimmällä tyylillä. Mutta joo se siitä.

ps. en jaksa koulua!

Olen niin niin niin ilonen, että Linda tippui eilen Idolsista. Seuraan ohjelmaa nyt kunnolla ensimmäistä kertaa ja mielestäni nyt näyttää siltä, että kilpailijoissa oikeasti voisi olla ainesta. Ei millään pahalla, mutta aikaisemmat osallistujat ovat olleet mielestäni enemmän tai vähemmän mauttomia. Suosikkini tällä kaudella on varmaankin Wellu, vaikka kyllähän tuo Kallekin on ihan hyvä. (ja vielä kaiken lisäksi oikein suloinenkin miekkonen) Tuli sitten eilen illalla fiilisteltyä tätä loistavaa pudotusta niin, ettei uni eksynyt silmään ennen kahtatoista. Voin kertoa, että aamu oli kyllä sitten tavallistakin ankeampi.

Jotenka aamunavausbiisi oli kyllä tänää aivan mahtava ja nappiin osuva! Tuli sitten koulussa uinailtua lähes kaikki tunnit ja eihän tuo sanakoekaan oikein hyvin mennyt. yllätys yllätys. Käytin psykologian tunnin pohtimalla, milloin pääsen seuraavaksi oikein tositoimiin tuon valokuvaamisen kanssa. Tulisi nyt oikeasti hei joku kaunis ja aurinkoinen päivä, että pääsis ulos kuvaamaan. Niin ja ne synttärit, että sais sen uuden putken. Onnistuu vähän paremmin ehkä sitten. Enää kolme viikkoa! Wihii.. Muistakaa onnitella ;)

Huomenna edessä olisi matikantesti, johon en todennäköisesti jaksa lukea, ja jonka asioita en todennäköisesti ymmärrä, koska viime viikon tunnit kuluivat pääsääntöisesti kotona löhöillessä. Tai no kipeähän ihan oikeasti olin eikä tuo flunssa oikein tunnu vieläkään helpottavan. Inhottavaa, kyllä huomaa taas syksyn koittaneen, vaikka muuten sitä rakastankin. En muuten vieläkään ole löytänyt itselleni mitään mahtavaa syyshamosta. Harmittaa ärrinmurrin! Olen kiertänyt läpi kaikki kirpputorit ja kaupat, joita täältä takapajulan läheltä vain löytää, mutta sitä oikeaa ei ole vielä osunut eteen. Tai no, oikeastaan on, mutta ku en millään raaski pulittaa yhdestä hameesta viittäkymmentä euroa. Vaikka olisihan se kyllä ollut juuri sellainen mitä hain.
Mutta nyt iski taas paniikki. Pitäisi ehtiä tekemään vaikka mitä vielä ennen Raumalle lähtöä. Käydään ostamassa Tomin autoon uudet mittarivalot kun vanhat hajosi. Ja varmaan taas jotain muuta krääsää. Ja voi kyllä se ihanainen sitten oikeasti yrittää lopettaa sen tupakoinnin! Wihii!.. On se ihana.
ps. nyt kun oon taas koti-koneella ni en saa lisättyä noita kuvia muuta ku tonne ylös. Sapettaa!
pps. en oikeen aina tiedä mistä kirjoittaisin, joten ottaisin mielelläni vastaan ideoita, palautetta, haasteita jne. jos joku tätä tosiaan käy lukemassa :)

0 kommenttia: