Kyllä tätä on taas odotettu! Viikonloppu alkaa viimeinkin. Koulupäivä oli tänään aivan älyttömäntuskainen ja tuntui kestävän ainakin kaksi kertaa kauemmin kuin yleensä. Äidinkielen kaksoistunti ei ole mikään maailman paras valinta perjantain vikoille tunneille. Nyt kuitenkin olen kotona ja voin muutamaksi päiväksi unohtaa koulun ja kaiken siihen liittyvän, joten en nyt edes jaksa purnata huonoista koenumeroista.
Tänään olisi ehkä tarkoitus käydä vierailemassa yksissä pirskeissä ja nauttia hieman alkoholia. Asia on kyllä vähän viela auki mutta kelpais mulle. Kaipaan nimittäin todella nyt hieman virkistystä. Kyydit on aina vaan niin ongelmallisia kun ei täällä takapajulassa pääse pitkien välimatkojen takia kävellen tai pyörällä mihinkään. Ajokortti olisi kova sana! No sitä odotellessa täytyy tyytyä kyytien pummimiseen.
En ole taaskaan oikein aktiivisesti jaksanut ulkoiluttaa kameraani, joten kuvien puute on valtava. Ehkä voisin laittaa muutaman muistokuvan kavereista jos tänään kerran vietetään iltaa kavereiden kanssa. Jos nyt niitäkään on enää tallessa.
Minulla on oikeasti aivan hirveä vaateongelma! On hienoa päästä kerrankin jonnekin, mutta minulla ei ole mitään päällepantavaa. Haluaisin kuitenkin laittaa jotain hieman erilaista mitä minulla on esimerkiksi aina koulussa. Meikkipuolikin on kamalan köyhä. Pitäisi varmasti taas hankkia uusia vaatteita. Tai no tulisi nyt ensin se tilauspakettikin. Sitä odotetaan ensi viikolle. Mutta joo eipä kai nyt muuta. Hyvät viikonloput kaikille!


0 kommenttia:
Lähetä kommentti