Loma se sitten kului ihan hirvittävän nopeasti ja huomenna pitäisi jaksaa raahautua kouluun. En voi uskoa, että joululoman alkamisesta on oikeasti kulunut jo se vajaa kolme viikkoa. Mitään ihmeitä lomalla ei tehty, mutta oli kyllä silti ihan mahtava ja todellakin tarpeeseen!
Uuden Vuoden jälkeen loma sujui aikalailla hiljaiselon merkeissä. Olen hieman sairastellut, joten mitään suurempaa ei oikeen ole sen vuoksi tullut tehtyä. Edellispäivänä, kun olin jo paremmassa kunnossa, uskallauduin ulos 15 asteen pakkaseen lenkille. Siitä se kuntoilu alkaa. Eilen illalla oltiin luistelemassa porukalla. Oli ihan kivaa, lukuunottamatta paria kiekko-osumaa käsivarteen ja sääriluuhun, sekä täydestä vauhdista takamukselleen kaatumista, jonka seurauksena erittäin murskautunut häntäluu. Tänään tosiaan jäi kauan suuniteltu tallipäivä väliin, kun ei tahdo edes sängystä ylös päästä. Istuminen ja liikkuminen tuottavat aivan järkyttävää tuskaa. Mutta oli kyllä silti eilen kivaa. Pelattiin jääkiekkoa ja oli mukava päästä vähän liikkumaan. Harmi vaan ettei Tomi sitten jäälle asti uskaltautunut. Toinen ei mukamas osaa luistella.
Eräänä iltana oli myös aivan mahtavan värinen taivas, niinkuin tuosta kuvasta huomaakin. Pakko oli raahautua ulos kameran kanssa kun näytti vaan niin sikamaisen kauniilta. Harmi vaan etten edelleenkään kotikoneelta niitä kuvia tänne tekstin väliin saa. En ymmärrä mikä siinä on ettei se suostu niitä leikkaamaan ja liittämään uudestaan. Tomin koneella vaan toimii NIIIN hyvin..
Ainiin, olin jo ihan unohtanut. Lauantaina olisi tarkoitus mennä kampaajalle ja leikkauttaa nämä rakkaat takut pois. Ovat tainneet tulla jo tiensä päähän. Arveluttaa vaan niin hemmetisti, sillä en todellakaan haluaisi niistä luopua vielä. Huomiseen asti on aikaa miettiä, sen jälkeen enää ei voi peruttaa. Se on varma, että jos ne nyt pois leikkaan, annan hiusten kasvaa ja laitan uudestaan heti kun vaan on tarpeeksi pitkät. Ihan sata varmasti!
Mutta nyt taidan mennä vähän suunnittelemaan huomisen asustusta, sillä en kuitenkaan jaksa aamulla herätä niin aikaisin, että ehtisin sen silloin valita. Pitäisi myös kerätä koulukirjat jostain ryjäkasan pohjalta jos ne vielä satun löytämään. Mutta hyvää Loppiais-iltaa kaikille ja koittakaa jaksaa taas opiskella ja työskennellä! Ei siihen kesään enää niin kauaa ole ;)
tiistai 6. tammikuuta 2009
Loppiaista!
Lähettänyt Pia klo 20.09
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti