BLOGGER TEMPLATES - TWITTER BACKGROUNDS

tiistai 9. joulukuuta 2008

ei voi olla totta!!



En ole päässyt kirjoittamaan ainuttakaan postausta enkä tekemään pahemmin mitään muutakaan koneella. Tomin koneelta oon pikasesti tarkistanut sähköpostin, seuraamieni blogien parhaimmistot ja muut elämääkin tärkeämmät jutut. Mutta postaamaan siis en ole päässyt ja nyt asiaa olisi varmasti vaikka millä mitalla, mutta mitään ei ole päässä. Piti kuitenkin heti rynniä koneelle (kyynärpää taktiikkaa käyttäen) ja käydä rauhassa tsekkaamassa kaikki jutut nyt kun viimeinkin on aikaa. Mutta niin ehkä jotain voisi kuitenkin kertoillakin.

Koeviikko tuossa nyt ainakin mennä hurahti tuon nettikatkoksen aikana. Ehkäpä ihan hyväkin että osui juuri tähän, sillä nyt tuli ainakin luettua kokeisiin paremmin. Ja kyllähän sen huomasi numeroistakin että on vaivautunut vähän panostamaan tuohon opiskeluun. Äitikin oli ihan ylpeä. Uusi jakso alkoi tuossa pari viikkoa sitten ja oon aivan täpinöissäni noista kuvataiteen kursseista. Kaksi kurssia yhdessä jaksossa. Wihii! Ollaan myös lähdössä 16 päivä tätä kuuta Helsinkiin opintoreissulle. Käydään kansallismuseossa, Ateneumin taidemuseossa, Kiasmassa jne. Odotan tota reissua innolla, sillä oon oikeesti kiinnostunut näkemään nuo paikat. Inhottaa kun kaverit itkee sitä kun ei saada shoppailuaikaa. No voi itku. Olisihan se kivaa päästä kauppoihinkin, mutta kyllä ihan mielelläni lähden ilmaiselle reissulle ihan vaan tsekkaamaan taidetta ;) Kuvia reissulta tulee varmasti.

Oltiin myös lakkiaisissa itsenäisyyspäivänä Tamperella. Pikkuserkku sai viimeinkin lakin ja tuon juhlan takia sitten missasin linnanjuhlat ihan kokonaan. Hävettää kun en maanantaina edes tiennyt millainen se Anna Abreun hehkutettu puku sitten edes oli. Myöhemmin näin kuvan lehdestä ja ihmettelen todellakin kavereiden haukkumista, sillä mielestäni se oli aivan ihana! Todella mahtavan värinen ja kaikkea. No, tiedä sitä.. Niin ja asiasta riikinkukkoon. On sitten muuten huutava vääryys että Pete putosi Idolssista. Miten ihmeessä joku jaksaa sitä Annnaa äänestää..

Mutta joo hyvää joulunodotusta kaikille ja päivittelen tätä taas paremmalla ajalla. Nyt kun kaikki hengittää niskaan ja tahtoo koneelle.

0 kommenttia: