Ajatusvirtaa

Saimme äidinkielentunnilla tehtävän, jossa harjoitellaan luovaa kirjoittamista. Opettajamme käski meitä ottamaan kynän käteen ja paperia nenän eteen. Kun kaikki olivat valmiita, hän antoi luvan kirjoittamisen aloittamiseen. Tehtävänä oli kirjoittaa kaikki, mitä mieleen tulee ja mitä ikinä vain sillä hetkellä ajatteleekin. Kirjoittamista ei saa keskeyttää hetkeksikään. Omasta tekstistäni tuli hyvin sekava, ja ihmekkös tuo. Ajattelin nyt kirjoittaa tekstini uudestaan tänne.

"Miksi ihmisten pitää aina olla täydellisiä? Juuri sellaisia kuin muut haluavat. Voisinko joskus sanoa -ei, en halua, en ole tällainen mitä te minun tahdotte olevan. Jos vain lähtisi pois ja jättäiisi taakseen kaikki vaatimukset ja olettamukset. Ulkona on pilvistä, aurinko ei ole paistanut moneen päivään. Se lisää ahdistumistani. Kaikki on harmaata.

En pysty keskittymään kirjoittamiseen. Ajatukset karkaavat joka hetki luokasta kuuluviin ääniin. Jonkun kimeään nauruun, paperin repeämiseen. Korkeisiin äänipiikkeihin, jotka viiltävät korvaa. Tuntuu kuin olisin irrallinen. Aivan kuin vain leijuisin ilmassa. Vatsassani tuntuu turtunut möykky. Suuni puhuu muuta mitä oikeasti ajattelen. Miksei ajatuksistani tule sanoja. Olisiko se liian julmaa. Kirjoitan vain kaiken ylös ja pidän räjähdysalttiin tunnepurkauksen kasassa. En oikeastaan jaksa enää edes kirjottaa. Miksi käteen täytyy aina sattua?

Joskus tuntuu, että oikeasti räjähdän. Alan vain huutamaan ihmisille. Ehkä he viimeinkin tajuaisivat, että kaikki ei oikeasti ole sitä miltä näyttää. Mitä tekisin illalla? Ärsyttää, kun en kuitenkaan päässyt tallille. Kiroan kalliit bussimatkat. Sitä rentoutumista olisi todellakin kaivattu. Märän ruohon ja hevosen tuoksu, pehmeä karva, vahva ja suuri eläin, jonka kanssa tulee täydellisesti toimeen, mutta tietää sen silti voivan tappaa sinut hetkessä. Täydellinen yhteistyö ja ehkä pieni pelon tunne auttavat unohtamaan murheet.

Niin, mutta en pääse sinne. Kiitos. Päätä särkee, voisi lähteä kotiin. Luokassa on aina kylmä. Ajatukset eivät nyt todellakaan pysy kasasssa. Jopa paperille on vaikeaa kirjoittaa todelliset ajatukset. Tuli mieleen, ettei tällä tekstillä ole mitään ideaa tai järkeä. No, ehkei sillä ole väliä.

Tasaiseksi muminaksi muuttuneet äänet palaavat taas mieleeni ja korviini sattuu. Kaikilla on aina niin paljon asiaa. Turhaa asiaa. Sanoja ei oikeastaan erota, mutta äänensävyn ja korkekuden kyllä huomaa. Puhuminen, äänet, ne tulevat kuin aaltoina. Välillä hiljaisena, välillä kovana vyörynä, kun kakki puhuvat samaan aikaan.

Väsyttää. Tulikohan nukuttua taas liian vähän. Taustalta kuuluu jotain vinkumista....."

Ja aika loppui. Kynä piti laskea ja paperi pistää pois. Enää ei saanut kirjoittaa sanaakaan. Niin, eihän tuossa tekstissä tosiaankaan ole mitään järkeä. Oikeastaan se kuulostaa typerältä kun sitä lukee, mutta se auttaa rentoutumaan. Se puhdistaa mieltä, kun saa purkaa itsestään kaiken ilman, että ajattelee mitä tekee. Kun vaan kirjoittaa ylös aivan kaiken, mitä mieleen tulee, saa olonsa paremmaksi ja rennommaksi. Kokeilkaa itsekin, se auttaa oikeasti.